Jokin aika sitten huomasin, että Primon selkä kutisi ja vähän hilseili. Kun tilanne meni sellaiseksi, että Primo kesken lenkinkin alkoi armottoman rapsuttelusession, eikä hilseily ollut helpottanut, päätin viime viikolla tehdä asialle jotain. Kyselin vähän vinkkiä muilta koiranomistajilta, ja joku mainitsi MegaDermin. Kävin Mustissa & Mirrissä, ja sieltähän sitä löytyi. Myyjältä vielä varmistin, että kyseinen tuote sopii avuksi meidän ongelmaamme, ja niin aloitin lauantaina Primolle 4 viikkoa kestävän MegaDerm-kuurin. Joku kyllä sanoi, että tuote vaikuttaa nopeasti, mutta mielestäni Primo on jo tänään, kolme päivää kuurin aloittamisesta, rapsutellut itseään huomattavasti vähemmän.

Viime torstaina alkoi kauan odotettu L-SSK:n tottelevaisuuskoulutus. Sain koulutuspaikalla kuulla, että kyseessä onkin "yleiskoulutus", joka järjestetään vain kerran kuukaudessa. Viikottainen, kurssimuotoinen koulutus alkaa mahdollisesti (toivottavasti!) myöhemmin. Kevään koulutuksissa oli melko vähän porukkaa, eikä meidän kanssa penturyhmässä olleista tainnut yksikään koirakko olla nyt paikalla. Mutta uusia (tai kuulemma vanhoja tuttuja, mutta koulutuksista vähän taukoa pitäneitä) koirakoita olikin sitten paikalla mukavasti. En ehtinyt laskea, montako koiraa penturyhmään jäi, mutta minut ja Primo laitettiin edistyneempien ryhmään, jossa oli lisäksemme 5 koirakkoa. Primo taisi olla ryhmän nuorin koira.

Treenasimme nurmikentällä, joka olikin melko haasteellinen minulle ja Primolle. Aloitimme pujottelulla ja muilla seuraamisharjoituksilla. Liike, jota en ole Primon kanssa kaksistaan kotona pystynyt treenaamaan, oli yhteinen paikkamakuu melko lyhyin välimatkoin. Ajattelin sen siis olevan Primolle todella vaikeaa, se kun tykkää niin kovasti muista koirista ja niiden moikkailusta.  En mennyt kovin kauas Primosta, mutta siltikin olen todella ylpeä siitä, miten hienosti poika makasi omalla paikallaan rivissä, vaikka viereinen koira jossain vaiheessa nousi istumaan. Kävin ehkä noin 10-15 sekunnin paikkamakuun jälkeen palkkaamassa (ja tein muutaman toiston), sillä en halunnut yrittää tehdä liikkeestä kerralla Primolle liian vaikeaa, jolloin se olisi todennäköisesti noussut. Mutta tästä on kyllä mukava jatkaa harjoittelua edelleen! Lopuksi teimme luoksetulon, josta palkkasin Primon Kani-lelulla. Voi hurja että se olikin mieluinen palkka, kun on pysynyt piilossa reilun kuukauden!

Koulutuksen päätteeksi juttelin kouluttajamme kanssa, joka kannusti jatkamaan tokoilua ja lisäämään haastetta harjoitteluun, sillä hänestä Primossa on potentiaalia. Oli myös ihan pakko mennä morjenstamaan kahta puolivuotiasta koikkerityttöä, jotka olivat tulleet penturyhmään. Kyseessä olivat Roosnell-kennelin A-pentueesta Astrantia ja Aubrieta, eli Viola ja Ilona. Hetken tuumailun jälkeen Primo sai pikkutyttösten kanssa leikin käyntiin, eikä siitä puuttunut vauhtia! Oli mukava nähdä spanielikerhossa muitakin kooikerhondjeja.

Lauantaina lähdimme Primon kanssa jälleen Poriin tapaamaan Siiri-rottweileria omistajineen. Heti kun vain pääsimme ovesta sisään, alkoi koirilla leikki, joka ei juurikaan tauonnut seuraavan vuorokauden aikana... No, välillä Siiri ja Primo malttoivat kyllä rauhoittuakin. Leikki oli nyt jokseenkin tasapuolisempaa tai rauhallisempaa, eikä Primo höykyttänyt Siiriä ihan kuus-nolla mennen tullen. Nyt oli paremmin nähtävissä se, että Siiri alkaa olla pomon asemassa: Primo ei mennyt Siirin ruokakupille neidin syödessä, eikä tunkenut yhtä aikaa vesikupille vaan odotti kiltisti vuoroaan. Siiri ei myöskään alistunut Primolle niin kuin vielä kevättalvella (kun suorastaan mateli Primon edessä).

Lenkkeilykin yhdessä sujui jo paljon paremmin, sillä Primo malttoi kulkea löysällä hihnalla aivan Siirin kannoilla. Aiemmin koirien on ollut vaikeampaa ymmärtää, että lenkillä ei riehuta eikä leikitä. Mukavaa, että nuo kaverukset tulevat niin hyvin juttuun.

Primosta alkaa ehkä huomata lieviä aikuistumisen piirteitä. Esimerkiksi lenkeillä muiden koirien ohittaminen ei enää ole samanlaista sutimista, kuin joskus aiemmin. Minun ei välttämättä tarvitse vaatia kontaktin ottamista heti vastaantulevan koiran huomatessani, vaan koirakon lähestyessä Primo itsestään katsoo minuun ja kävelee hihna löysällä, ja sen ilme tuntuu kysyvän "no, voisitko nyt antaa sen namin kun menen näin hienosti?". Tottakai jotkut koirat saavat pienen miehen kiinnostumaan ja innostumaan, mutta yhä useammin olemme tehneet ohituksia ilman suuria varmisteluja ja houkuttelemista. Namit tietysti vaikuttavat asiaan, ja tähän olen ohittamiskoulutuksella tähdännytkin, mutta ehkä osansa on myös asteittaisella aikuistumisella?