Viime viikonloppuna tuli startattua tämän vuoden näyttelyt. Aluksi en meinannut Turkuun Primoa edes ilmoittaa, mutta sinne sitten kuitenkin päädyttiin. Sunnuntaiaamu ei auennut mitenkään lupaavasti, sillä heräsin 1 ½ tuntia ennen kellon soittoa Primon niiskutukseen, joka yltyi ajoittain ulvonnaksi. Vielä aamulenkin jälkeenkin Primo niiskutteli ja hakeutui eteiseen oven taakse istumaan. Juoksuisia narttuja on näkynyt meidän kotikadullamme, joten sillä Primon käytös kai selittyy.

Ja juoksevia tyttösiä näkyi runsaasti myös näyttelypaikalla. Primo alkoi heti kehän laidalle päästyämme ensi töikseen iskeä vieressä odottavaa doobermannineitosta.. hohhoijaa. Kehässä Primo liikkui ehkä kaksi metriä, kunnes veti liinat kiinni ja päätti että näyttelyt on tyttöjen hajujen tutkimista varten. Matossa näkyi selvästi pissaläiskiä, mutta oli se ilmeisen "hajurikas" muutoinkin, sillä Primo ei ole kyllä koskaan aikaisemmin käyttäytynyt noin. Kirjaimellisesti raahasin poitsun omalle paikalleen tuomarin eteen, mielessäni kävi ihan koiran kantaminenkin kun Primo oli kuin mikäkin kivireki... Ensimmäistä kertaa ikinä Primo ei myöskään antanut tuomarin tutkia boltseja vaan laski takamuksensa maahan kerta toisensa jälkeen. Hampaita tutkiessa ei varsinaisesti pakittanut, mutta käänteli päätään ja olisi mieluiten vain nuollut lattiaa. Kyllä siinä tuskahiki nousi otsalle...

Yksilöliikkeet eivät sujuneet sen paremmin, Primon nenä viisti mattoa kuin liimattuna. Tuomaripöydän edessä seistessä Primo läähätti, suusta valui kuola ja korvat olivat kääntyneet taakse, silmissä oli levoton katse. Yksinkertaisesti epäonnistuin koiran esittämisessä niin täydellisesti kuin se vain on mahdollista. Taskussa olevilla herkuillakaan ei ollut mitään vaikutusta Primoon. Olin todella ihmeissäni että saimme edes EH:n.

Rotunsa parhaaksi valittiin oikeutetusti todella upea uros Manusia's Ivo. Onnea!! Kovinkaan monelle koikkerille ei päivän aikana SA:ta herunut. Tuomari Horst Kliebenstein ei mielestäni varsinaisesti ollut tiukka, mutta hänellä oli aika selkeä linja. Ainakin koiran sopiva koko ja vahva pää näyttivät olevan hänelle tärkeitä seikkoja.

Kehässä toilailtuamme ehdimme pyörähtää vähän myyntikojuosastollakin. Mitäpä muuta sieltä olisinkaan löytänyt, kuin kasan herkkuja Primolle, ja tinkattuun hintaan, tietenkin. Olihan siellä monenlaista kivaa tavaraakin esillä, mutta juuri nyt ei ole tarvetta oikein millekään.

Maanantaina Primo oli huuli pyöreänä, kun heti töistä tultuani pakkasin poitsun autoon. Jätkä meinasi revetä liitoksistaan, kun pääsi ulos autosta ja näki ihanan Bertta-cockerin! Teimme mukavan pitkän lenkin, jonka jälkeen pääsimme vielä ihastelemaan Bertan ja omistajiensa uutta kotia. Sisällä Bertta ja Primo innostuivat suuteloimaan, nimittäin minuuttikaupalla hassulaiset lipoivat toistensa kuonoja ja kieliä. Olisi pitänyt kuvata videopätkä, niin hassunnäköistä touhua se oli!

Tiistaina oli hieman rauhallisempi päivä, mutta eilen oli jälleen agilityn vuoro. Aiheena taisi olla tiukat käännökset ja valssi. En tiedä miten tuo ehkä ensimmäiseksi opeteltu ohjauskuvio on minulle niin käsittämättömän vaikea. Aikamoista pyörimistä oli... ja kädet aina liian ylhäällä tai kaukana kropasta. Huh! Primo teki hyvin, mutta minulla oli jonkin verran vaikeuksia ohjaamisessa. Toki käännökset oli myös Primon vaikeammalle puolelle, toiseen suuntaan olisi saattanut sujua sulavammin.

Teimme sivussa vähän A:n alastulokontaktia, ja se sujui aika kivasti. Aivan loppuun tehtiin myös keppejä ohjureilla. Aluksi Primo taas ihmetteli, että miten tämä menikään, mutta yksi onnistunut suoritus ja sen jälkeen loput toistot meni täydellisesti! Mahtavaa! Ihan hyvä mieli jäi treeneistä, vaikka ohjaaja tarvitseekin vielä paljon paljon harjoitusta...

Otsikon mukaisesti keskiviikkona oli tosiaan ensimmäiset treenit uuden agilityryhmän kanssa. Tällä kertaa ryhmässä oli vain neljä koirakkoa: Primon lisäksi mittelspitz, cairnterrieri (uros) sekä yksi narttu jonka rotua en tiedä, tuntemistani roduista muistutti ehkä sileäkarvaista kettuterrieriä tai parsonia, vaikka ei tainnut olla kumpikaan niistä. Aloitimme tekemällä 9 esteen rataa, joka oli helpohkosti kutakuinkin U:n mallinen. Esteinä oli hyppyjä, kaksi putkea ja rengas. Vaikein kohta oli lopun 3 hyppyestettä, jotka eivät olleet suorassa linjassa.

Otimme aluksi renkaan yksittäisenä esteenä, koska Primo on toisinaan radan osana ohittanut renkaan. Rengas meni hyvin sekä yksittäisesti että esteen parina, ja sitten kokeilimme koko radan tekemistä. Koutsi piti Primoa jälleen lähdössä hyppyesteen takana, ja kävin aluksi palkkaamassa kun Primo istui aivan rauhallisesti eikä yrittänyt varastaa tms. Lähtö sujui hyvin, ensin hyppy ja siitä hyvin loiva putki. Parin hypyn kautta renkaalle, joka sekin hienosti radan osana. Sitten mutkalla olevaan putkeen ja sieltä ne kolme loppusuoran estettä, enkä meinannut millään saada siinä kohtaa ohjausta kohdilleen. Poitsu ohitti joko toisen tai molemmat kahdesta viimeisestä esteestä.

Otimme sitten radan puolivaiheilta pari kertaa uudelleen, ja lopetimme onnistuneeseen toistoon, kun vaan riittävän aikaisin ehdin käydä kääntämässä Primon ensimmäiseltä loppusuoran esteeltä kahdelle viimeiselle. Palkkasin Primon joka kerta, sillä virheet olivat minun eivätkä koiran tekemiä, eikä poitsun vire mielestäni laskenut "hinkkaamisesta" ollenkaan.

Tauon jälkeen teimme puomia. Ensin kokeilimme hihnassa ja sitten ilman. Hihnan kanssa Primo meni yllättäen reippaammin, joten nyt pitää ehdottomasti alkaa tehdä ilman "turvaköyttä". Jälleen pidettiin taukoa, ja aivan viimeiseksi tehtiin puolikkaita keppejä ensimmäistä kertaa ohjureilla. Aluksi Primo ihmetteli, että mitäs nää on ja miten tää nyt toimii, ja hyppäsi ensimmäisen ohjurin yli. Sen jälkeen alkoi sujua paremmin, ja loppuun saatiin puolikkaiden keppien pujottelu siten että palkka odotti vasta keppien päässä. Koutsin mukaan Primolla on hyvä asento, ja hän tuumasi että kyllä tästä vielä hyvä tulee. Katsotaan, katsotaan...

Primo loppiaisena 2012.

Sopivasti agilitya seuraavana päivänä oli Primon hieronta. Primo oli taas seota sukkiinsa iki-ihanan hierojansa nähdessään, pusuja riitti! Primo oli myös hieronnan aikana vähän vallattomalla tuulella, ja keksi taas kääntyä välillä selälleen rapsutuksia kerjätäkseen... Loppua kohden pysyi onneksi rauhallisemmin kyljellään. Hierojalla oli jälleen hyvää kerrottavaa: lihaksisto on edelleen kehittynyt, etureisissä pientä kireyttä (joka on selitettävissä liukkailla talvikeleillä), lanneselässä ei mitään ihmeellistä. Mahtavaa!

Sitten hieman aiheesta "pidättyväinen kooikerhondje"... Tai tässä tapauksessa ei-pidättyväinen. Primo on nimittäin aloittanut uuden harrastuksen, ihmisbongailun. Tämä sai alkunsa siitä, kun marras-joulukuussa koirapuistossa tapasimme miehen nuoren mittelspitzin kanssa. Puistossa ei ollut muita ja koirat leikkivät iloisesti yhdessä. Myöhemmin samainen mies odotti bussipysäkillä mittelinsä kanssa, ja Primon oli yksinkertaisesti pakko päästä moikkaamaan tuttua tyttökoiraa omistajineen. Jälkikäteen olemme muutamia kertoja osuneet kulkemaan bussipysäkin ohi miehen odottaessa bussia yksin, ja Primo on jo kaukaa alkanut innokkaasti vetämään miestä moikatakseen.

Viime kerralla Primo tosin menikin heiluttamaan häntäänsä miehen vieressä seisseelle naiselle ja esitteli parhaimmat hurmaustaitonsa. Nainen totesi ilahtuneesti "Voi, tulitko sinä juuri minua tervehtimään!" ja Primo tietysti nautti kaikesta ansaitsemastaan huomiosta... Tämä tapa on vähän nolo, joku kerta kohdalle osuu kuitenkin ihminen joka vihaa koiria. Olen yrittänyt estää Primoa pääsemästä tuntemattomien luokse noin, mutta toistaiseksi kyseiset ihmiset ovat itse ottaneet kontaktia Primoon ja mikäs minä sitten olen ollut enää siinä vaiheessa estelemään, kun vieraat jo lepertelevät pojalle. Nykyään yritän kuitenkin kiertää bussipysäkeillä odottelevat ihmiset hieman kauempaa...

Loppiaisviikonloppuna olimme jälleen maalla viikonlopun vietossa, ja lauantaina 7.1. Primon kasvattaja Anne T tuli kyläilemään iskä-Peterin, äiti-Sadeen ja pikku-Riannan kanssa. Lunta oli tullut sopivasti ja aurinkokin paistoi, mikäs sen sopivampi keli lähteä metsälenkille ja napata kamera mukaan. Olin todella ylpeä Primosta, joka ei enää ollenkaan tuijottanut epäluuloisesti Riannaa, vaan sisällä koirat jopa lepäilivät lattialla lähekkäin maaten. Koko laumaa pystyi pitämään lenkilläkin yhtä aikaa vapaana.

Primo taitaa tykätä lumesta, sillä poitsu sai lenkillä mielettömiä hepuleita ja yritti kovasti haastaa muitakin juoksemaan. Jossain vaiheessa aivan läheltä metsästä koukkasi iso tumma lintu (ehkä metso tai teeri?) suoraan eteemme ja jatkoi lentoa metsätien myötäisesti eteenpäin. Peter ja Primo lähtivät salamana perään. Peter odotti mutkassa meitä, mutta Primo oli painanut linnun perässä vielä metsään. Lintu oli kai laskeutunut lähistölle puun oksalle, sillä Primon haukku kuului ihan läheltä. Muutaman kerran ehdin kutsua poitsua ennen kuin se malttoi tulla takaisin.

Primo irrottelee 7.1.2012

Lenkin aikana ehdin Annelle sanoa, että liikumme nyt melko lähellä susialuetta, mutta onneksi petoja ei ole siellä hetkeen näkynyt. No, illalla sain teksiviestin, että nimenomaan lähialueilla jälleen havaittu susia, eikä lenkkeilyä niillä nurkilla suositeltu... Kuvia lumiselta metsälenkiltä löytyy tuttuun tapaan kuvasivustolta.

Sunnuntaina 8.1. lenkkeilimme yhdessä Suvin ja Mindin kanssa, joka samalla juhli yksivuotispäiväänsä. Testailimme kameroidemme asetuksia ottamalla kuvia pellolla luonnonsuojelualueen kupeessa. Kaveruksilla oli kivaa, mutta välillä Mindi lähti menemään jonkin hajun perässä. Muutaman minuutin Mindi oli näkymättömissä ennen kuin malttoi palata takaisin. Suvin ottamat kuvat onnistuivat paremmin, niitä pääse katsomaan Mindin blogin kautta: http://mindikooiker.blogspot.com/. Omat kuvani löytyvät täältä.

Agilityn kevätkauden piti alkaa perjantaina, mutta kouluttajamme ei päässyt paikalle joten treenit peruuntuivat. Se ei varsinaisesti haitannut, sillä viikonlopuksi oli joka tapauksessa tekemistä tiedossa: eilen lauantaina Mindi tuli viihdyttämään meitä reilun vuorokauden ajaksi. Primolla oli aluksi aika suuret luulot itsestään ja Mindi yritti (minun avustuksellani) toistuvasti torjua astumisyrityksiä, mutta iltapäivän puolella neiti taisi kyllästyä ja komensi kaksi kertaa vähän isommalla äänellä poitsua rauhoittumaan. Se tehosi, ja loppuvierailu sujui ilman minkäänlaisia ongelmia. Koirat olivat sisätiloissa rauhallisesti ja kulkivat lenkillä nätisti vierekkäin tai peräkkäin (mitä nyt hajut välillä vetivät kaveruksia vähän eri suuntiin ).

Mindi viihtyi Primon pedillä.

Eilen iltapäivällä kävimme Mindin ja Primon kanssa hallilla tekemässä hyppytekniikkaa. Paikalla olivat jälleen myös Orson (Oorbellen Kurt) ja Kiia (Of Aura Mar-Lee Elegia Charisma). Primo teki ensin perussarjaa ja sitten etäisyyden arviointia. Aluksi Mindi oli selvästi ainoa asia Primon mielessä, mutta parin toiston jälkeen alkoi sujua. Lisäksi teimme trainerillä muutaman toiston kontakteja. Mindi pääsi leikkimään vetoleikkejä hallin seinustalla ja juoksemaan pari kertaa putken läpi. Reipas tyttö! Illalla kotona olikin sitten kaksin kappalein melko lailla väsynyttä koiraa.

Vakavailmeiset kaverukset, Mindi ja Primo 15.1.2012.

Tänään lenkkeilimme miltei parituntisen verran luonnonsuojelualueella. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ei tuullut yhtään ja oli sopivasti pakkasta. Aivan ihana ilma, mutta en jaksanut raahata kameraa mukaan... Koirat käyttäytyivät kuin pikkuenkelit ja Primo sai jälleen tarvitsemaansa kiipeilytreeniä. Ihanaa kun pääsee kaikessa rauhassa valoisaan aikaan metsälenkille! Iltapäivällä Mindiltä ja Primolta oli jälleen veto pois, ja viiden maissa Mindiä tultiinkin jo hakemaan omaan kotiinsa. Hyvästelimme Mindin parkkipaikalla, ja Primolta pääsi yksi surkea "Piip..." kun Mindi sujahti auton kyytiin. Mindi on kyllä lämpimästi tervetullut kyläilemään uudelleenkin!

Tämän viikon aikana sain kuulla keskiviikon mölliryhmässä vapautuneesta paikasta, ja kysyin siirtoa siihen. Ensi viikosta alkaen treenaamme agilityä siis keskiviikkoisin. Vähän haikeaa jättää perjantairyhmä ja etenkin yksi Primon parhaista ystävistä ikinä, Bertta-cockeri. Ja onhan tuossa ryhmässä ollut sellaisia treenikavereita, joiden kanssa ollaan oltu samassa ryhmässä jo aivan alkeiskurssista asti, eli melkein vuoden verran.. Toisaalta odotan uutta ryhmää innolla. Niin, ja ehkä voimme sopia Bertalle ja Primolle lenkkitreffit joskus...

Niin se joulukuu ja samalla loppuvuosi hujahti ohi... Töissä oli niin hirvittävä kiire vuoden viimeisiin päiviin asti, ettei ole juuri muuta tarvinnut miettiä. Agilityn syyskauden päätös oli 16. joulukuuta. Meillä oli silloin ryhmämme kesken leikkimielinen kisa, joka meni meiltä aivan penkin alle. En tiedä oliko rata ykkösten, mutta se sisälsi 20 estettä ja ainakin minulle vaikeita ohjauskuvioita. Ensimmäinen este oli hyppy, jota seurasi toiseen suuntaan hyppy - tosin houkuttimena välissä oli putki. Sinnehän se poika sujahti vaikka miten yritin kääntää hypylle. Ja siitä se epäonnistumisten sarja sitten lähtikin...

Rata oli Primolle ja etenkin minulle liian vaikea. Emme päässeet edes kuudennelle esteelle kun Primo alkoi haistella ensimmäistä kertaa koko syksynä. Into lopahti täysin hetkeksi. Päätin sitten tehdä rataa vähän sinne päin ja osissa. En tiedä hyppäsikö Primo loppujen lopuksi kaikkia esteitä oikeassa järjestyksessä tai jäikö jotain peräti välistäkin, mutta palkkailin poitsua Anne H:n huovuttamalla vinkupallolla aina välillä, ja se toi poitsuun kivasti intoa ja vauhtia lisää. Haistelukin loppui, ja pääsimme lopulta radan loppuun asti.

Myönnetään, että siinä kohtaa kun Primo alkoi haistella eikä ollut hetkeen näkevinäänkään minua, olin jo valmis luovuttamaan koko radan suhteen, ja se ei varmaan auttanut Primon mielenkiinnon palauttamisessa. Mutta ihan hyvä että jatkettiin sitten loppuun asti, vaikkakin osissa. Rata tuli videoituakin, mutta siinä ei ole mitään katsomisen arvoista joten saa jäädä julkaisematta. Ehkä kevään treeneistä joskus tulee materiaalia nettiinkin asti...

Primo, lempilelu ja joulupukin tuoma hieno panta by Gessi.

Joulutauon aikana olemme kolmesti olleet tekemässä hyppytekniikkaa hallilla, kun Marja ystävällisesti tarjoutui ottamaan meidät mukaansa. Olemme saaneet oppia mm. "pentukaaren" ja etäisyyden arvioinnin harjoitteluun, ja lisäksi tehneet ihan perussarjaa. Perussarja ja etäisyyden arviointi ovat sujuneet Primolta mielestäni oikein hyvin. Pentukaari sujuu hienosti oikealle, Primo on selvästi ymmärtänyt idean eikä hetsaamisesta huolimatta yritä kurvata namikipolle esteiden vierestä. Vasen puoli on selvästi vaikeampi, varsinkin aikaisemmilla kerroilla. Primo hyppää huomattavasti keskemmältä. Kuulemma jokaisella koiralla on luonnostaan heikompi ja vahvempi puoli, mutta Primon tapauksessa kyse on aivan varmasti onnettomuudesta saksanpaimenkoiran kanssa. Eilen pentukaari meni toiseenkin suuntaan jo paremmin, mutta ero on silti selkeä. Hassua sinänsä, kun Piiran mukaan kaikki oli viimeksi kuitenkin melko lailla kunnossa ja lihasvoima on tasaisemmin jakautunut. No, treeniä treeniä vaan...

Marjan mukana treeneissä on ollut Kiia (Of Aura Mar-Lee Elegia Charisma). Kahdella treenikerralla mukana on ollut myös nuori Orson (Oorbellen Kurt), Peterin ja Keiran poika. Miten voi olla niin paljon molempien vanhempiensa näköinen, jaksan ihmetellä. Orson on aivan ihastuttava luonteeltaan, ei aristele eikä ujostele yhtään. Oikein leikkisä ja iloinen poika, joka kuitenkin kykenee keskittymään myös treenailuun. Eilen Primo sai pitkästä aikaa tavata myös Floran (Of Aura Mar-Lee Flora Divina), joka tuli tutuksi ATT:n alkeiskurssin aikana. Flora oli oikein innokas harjoittelemaan hyppytekniikkaa, ja antoi myös esimerkillisiä näytteitä Orsonille ja Primolle keinun oikeaoppisesta harjoittelemisesta. Teimmekin Primon kanssa muutaman kerran keinua niin, että se oli laskettuna kaikkein matalimmaksi ("vauvakeinu"), ja kolahdusta vielä vähän vaimennettiin.

Nyt vain yritetään pitää kaikki opit mielessä ja mahdollisuuksien mukaan myös tehdä hyppytekniikkaharjoituksia aina ennen viikottaisia treenejämme. Innolla odotan maaliskuuta ja hyppytekniikan jatkokurssia! Uskon todella että näistä harjoitteista on Primolle paljon hyötyä.

Joulusta pitänee mainita sen verran, että nopeasti sekin oli ohi, kun ei juuri normaalia viikonloppua pidempää vapaata ollut. Primo oli jotenkin niin tohkeissaan kaikesta että aattona ei poitsu jaksanut edes pakettejaan avata. No, Tapaninpäivänä sitten jatkettiin avaamista.. Ja Tapaninpäivänä myös me kärvistelimme ilman sähköä noin 20 tuntia, eli moneen muuhun verrattuna vain hetkisen. Vanhempieni pihasta myrsky ei kaatanut puita, mutta lähialueilta kylläkin. Kävimme Primon kanssa lenkillä lähimetsässä tutkimassa vähän vahinkoja (ja ottamassa kuvia Primosta uusien asusteidensa kera!), uusia kuvia nähtävillä kuvasivustolla.

Kertasin vuodentakaisista kirjoituksista vuodelle 2011 asettamani tavoitteet, ja totesin, että ei juuri mikään niistä toteutunut. Onnettomuus saksanpaimenkoiran kanssa vaikutti jossain määrin esimerkiksi hihnakäyttäytymiseen. Olen työstänyt asiaa paljon, mutta Primo on yhä jokseenkin epävarma. Ei auta kuin jatkaa ohitusten harjoittelemista edelleen. Mejä-kokeeseen ei tullut edes pyrittyä, koska harjoittelu jäi niin vähäiseksi: taisimme tehdä koko kesänä yhden jäljen. Muotovaliotakaan ei Primosta tullut, vara-sertejä poitsu haali senkin edestä.

Heitä nyt edes kerran vielä... tai kaks...

Toko-treenailu on kieltämättä jäänyt vähäisemmälle agilityn takia, mutta en pidä sitä kovinkaan pahana asiana. Toko ei ole tähän mennessä tuntunut oikein omalta lajilta, vaikka saattaahan sekin vielä muuttua. Tämän vuoden tavoite on jatkaa treenaamista (oli laji mikä hyvänsä) ja pitää koira terveenä. Jos jotain voisin muuttaa vuodesta 2011, muuttaisin sen hetken, kun toinen koira kävi Primon päälle. Se on vaikuttanut niin moneen asiaan, ja tulee varmasti aina vaikuttamaan. Tärkeintä on silti, että poitsu selvisi hyökkäyksestä yhtenä kappaleena.

Viikot ovat kuluneet jonkinlaisessa horroksessa, kun töissä on ollut niin kova kiire ettei puhtia kotona enää tahdo riittää. Lenkkeilty ollaan kuitenkin, ja käyty muutamia kertoja koirapuistossakin. Onneksi puistoon on osunut mukavia koiria, ja Primo on päässyt välillä juoksemaan rallia uusien kavereiden kanssa. Aika varovaisesti olen silti suhtautunut kaikkiin uusiin koiriin, mitään välikohtauksia ei nyt vain saa enää tapahtua.

Otsikon mukaisesti palasimme Primon kanssa agilitytreeneihin saatuamme luvan osteopaatti Leena Piiralta. Primo on ollut treeneissä todella innokas, on varmaan helpompi hypätä kun lihaksisto on vahvempi, ja ehkä tauko teki myös psyykkisesti hyvää. Olemme nyt olleet kolme kertaa treeneissä, ja kaksi viikkoa sitten Primo ensimmäistä kertaa ikinä haukkui radalla! Harjoittelimme persjättöä, ja mutkaputkeen sujahtaessaan Primo sanoi kerran "HAU!" Se oli kyllä todellinen onnen hetki, ihanaa kun pojalta löytyy intoa!

Viikko sitten perjantaina en päässyt treeneihin, mutta tiistaina 6.12. olimme Tampereella ryhmänäyttelyssä isolla porukalla: 4 ihmistä ja 6 koiraa matkusti sopuisasti asuntoautossa. Mukana olivat Primon kasvattajat Anne & Jari, Sally, Sade, Peter ja Rianna, Suvi & Mindi sekä tietysti minä Primon kanssa. Primo sai mielestäni ihan kivan arvostelun, mutta sillä irtosi tällä kertaa EH. Peter sijoittui toiseksi paras uros-kisassa. Mindi debytoi virallisissa näyttelyissä junioriluokassa, ja sai mahtavan arvostelun EH:lla. Myöskin ensimmäisessä näyttelyssään esiintyvä Jana sai kivan arvostelun nuorten luokassa, ja laatuarvosanaksi EH. Janan ja Mindin EH:t tuntuivat suorastaan voitoilta, olin molempien hienoista arvosteluista ja reippaasta esiintymisestä niin iloinen!

Rotunsa paras oli Dina ja VSP Jake, joka on Primolle serkkupuoli tai jotain sinne päin. Onnea voitokkaille koirille omistajineen! Sally oli ROP-veteraani ja sijoittui BIS-kehässä kolmanneksi, mahtava tulos mummelilta jälleen. Rotukehän jälkeen ihastelimme Sadeen pentujen Riannan, Colan ja Masin leikkejä, sekä nautiskelimme Annen tarjoiluista asuntoautossa. Päivä oli kiva, mitä nyt Primo yritti parhaansa mukaan kosiskella Mindiä, jonka juoksuaika oli hiljattain loppunut.

Tänään oli jälleen agilitya, ja yksittäisten esteiden sijaan teimme ratatreeniä. Meillä oli Primolle ideaalinen 1. luokan hyppyrata, jossa oli pelkkää vauhtia ja iloista meininkiä. Ohjaajan piti tehdä vain yksi valssi, persjättö tai takaaleikkaus, eli juosta sai melko lailla. Primo teki aivan loistavasti! Lähdön teimme hetsatusti, pussin ja renkaan Primo ohitti ensimmäisillä kerroilla radan osana, mutta kun muistuteltiin mieleen mitä kyseiset esteet ovat, alkoi sujua jo paremmin.

Olin suunnitellut tekeväni persjätön (tai jos Primo olisi hitaammalla tuulella valssin) siihen kohtaan, jossa ohjaava käsi vaihtuu. Mutta Primo ottikin isomman vaihteen käyttöön ja pyyhälsi edelläni esteelle - tein siis vahingossa takaaleikkauksen! Minulta pääsi vain WAU siihen väliin ja hämmennyin sen verran, että meinasi koko rata unohtua. Rataan kuuluivat myös kepit, joita tehtiin verkoilla. Kyseinen tyyli ei ehkä ole se, jonka itse valitsisin Primolle, mutta tämänpäiväisen perusteella sekin ehkä sittenkin sopisi. Aika näyttää... ei meillä mitään kiirettä ole.

Primo oli treeneissä taas todella vauhdikas ja innokas. Se on nopea koira, kunhan vire on kohdillaan (eli onnistun motivoinnissa/palkkaamisessa). Minulla on täysi työ pysyä mukana, ja kun tulee kiire, unohdan ohjaamisen ja menee vähän roiskimiseksi. Ja usein sitten myös hukkaan koiran, homma muuttuu kilpajuoksuksi enkä enää tiedä missä Primo menee ja suorittaako se esteitä vai juokseeko ohi... Pitäisi jollain tapaa pystyä itse rauhoittumaan ja muistaa pitää ohjat käsissä, vaikka Primolla vauhtia onkin. Huh, että on paljon opittavaa ja muistettavaa!

Sitten vähän muuta asiaa.. Saanan blogista luin susitekstin, ja pakko on vähän itsekin avautua aiheesta. Olemme maalla käydessämme lenkkeilleet vanhempieni lähistöllä olevassa metsässä. Lokakuun viimeisenä viikonloppuna olimme jälleen lenkillä, kun takaisin kotiin kääntyessäni satuin huomaamaan kurassa ison tassunjäljen. Vähän tuli levoton olo, mutta ajattelin jäljen olevan jonkun ison metsästyskoiran, kun hirvimetsästäjiäkin alueella liikkuu.

Myöhemmin tulin puhuneeksi näkemästäni jäljestä tutun metsästäjän kanssa, ja näytin hänelle kännykällä ottamani kuvat tassunjäljistä. Hänestä jäljet ovat selvästi suden eivätkä koiran, ja hänen mukaansa juuri tuolloin lokakuussa sudet kiertelivät jälleen alueella. Jälkihavaintoja ja hirvieläinten raatoja löytyy toistuvasti ja metsästyskoiria joutuu susien suihin. Tämä tuttavani oli sillä kannalla, että metsään, jossa olemme kuukausikaupalla käyneet lenkkeilemässä, ei enää ole asiaa kuin korkeintaan keskipäivällä valoisaan aikaan. Lähikylissä ja -kunnissa sudet vierailevat pihoilla ja pedoista vauhkoontuneet peurat hyppivät taajamissa autojen alle. En tiedä mitä susille pitäisi tehdä, mutta mielellään jotain. Olen pahoillani niiden puolesta, jotka joutuvat pelkäämään joka päivä.