Paljon on jälleen ehtinyt tapahtua tässä parin viikon aikana. Ulla Kaukosen hyppytekniikkakurssin jälkeiset agilitytreenit viikko sitten perjantaina sujuivat paremmin kuin pitkiin aikoihin. Aloitin Primon kanssa tekemällä hyppytekniikkaa kentän toisella laidalla. Koutsimme Mirka oli suunnitellut meille kivan radan, joka koostui muistaakseni 10-15 esteestä, joukossa oli ainakin muutama putki ja ensimmäistä kertaa radan osana myös A. Lähtö tuotti ensin Primolle hieman vaikeuksia (piti ottaa vastaan vinosti 2 hypyn takaa), mutta kun saatiin hetsattuna tehtyä ensin yksittäisenä 1. hyppy, sujuivat seuraavalla yrittämällä ne kaksikin jo. Putki oli kolmas este, ja sitä seurasi A. Ensin Primo pysähtyi ihmettelemään, mutta pyöräytin sen väärästä päästä takaisin putkeen ja uudella vauhdilla A:lle.

Siinä vaiheessa Primo taisi todella syttyä. Tein sen virheen, etten oikeastaan paljoa seurannut missä koira menee, kun Primolla oli niin kova vauhti etten oikein ehtinyt muuta kuin juosta... Jotkut hypyt meni väärästä suunnasta mutta minä vain juoksin ja kehuin, ja maaliin asti mentiin virheitä korjaamatta. Primo oli loistava! Se oli aivan innoissaan maaliin päästessään! Ja oli ottanut A:n alastulokontaktinkin kauniisti (en nähnyt sitäkään...).

Lopussa vähän analysoitiin tapahtunutta koutsin kanssa ja sillä välin Bertta-cockerin omistaja vähän höpsötteli Primon kanssa... ja siitä sekä radasta innostuneena Primo sai ensimmäistä kertaa ehkä ikinä agilitykentällä mielettömän hepulin, ja juoksi ainakin seitsemän kertaa kenttää ympäri hurjaa vauhtia! Poitsulla oli niiiin hauskaa! Oli ihana nähdä se sellaisena. Ja se ratakin meni pojalta tosi hienosti ja Primo hyppäsi hyvin, minun ohjauksestanihan se johtui että jotkut hypyt tuli suoritettua vähän väärästä suunnasta... Primon hepuliin oli hyvä lopettaa sen päivän treenit, eli emme siis lähteneet korjaamaan rataa. Se fiilis oli tärkein niin Primolle kuin minullekin.

Seuraavana päivänä eli lauantaina 17.9. olin Raumalla Bullbenz-kennelissä katsomassa ihania Sadeen & Peterin pentusia. Pennut olivat kasvaneet huimasti ja näyttivät nyt jo koirilta marsujen sijaan. Napsin toista sataa kuvaa jälleen, ne ovat nähtävillä galleriassa. Pennut olivat kyllä tosi valloittavia! Niin rohkeita, avoimia ja energisiä... ja toisaalta hiljaisuus tuli hetkessä, kun koko kööri väsähti ja yksi toisensa jälkeen ne kellahtivat unille kuka minnekin.

Sunnuntaina 18.9. oli vuorossa Lounais-Suomen kooikerhondjetapaaminen, jota onneksi saatiin viettää mukavan aurinkoisessa säässä kivalla porukalla. Paikalla oli ainakin 16 koiraa omistajineen. Mukana oli myös minulle ennestään vieraita koiria. Primo oli haltioissaan, sillä paikalla oli vain 3 muuta urosta ja loput koirista oli tyttöjä. Primo leikki erityisen innokkaasti ainakin Tuplan, Mindin ja Savan kanssa, mikäli nyt oikein muistan. Kuvat tapaamisesta ovat tulossa nettiin lähiaikoina.

Primo oli silminnähden väsynyt koikkeritapaamisen jälkeen, ja maanantai olikin lepäilypäivä niin koiralle kuin omistajallekin. Tiistaina taas oli vuorossa fyssari. Varasin ajan toiselle fyssarille, koska emme vieläkään olleet päässeet Piiralle uusintakäsittelyyn huolimatta monen kuukauden odottelusta (mikä on kyllä täysin ymmärrettävää). Olin jotenkin ajatellut, että tuo tiistainen käynti olisi lähinnä "kontrollikäynti", katsottaisiin onko vinoutta vielä ja mahdollisesti saataisiin joitakin harjotteita kotiin.

Fyssarin tuomio oli kuitenkin sellainen, että Primo on aivan jumissa, rintaranka on jäykkä ja rinta- sekä lannerangan ylimenokohta (?) kipeä/jumissa tai jotain ja että lantio on kaikkein pahin. Lisäksi koira on selvästi vino. Tämä kaikki siis johtuu edelleen siitä maaliskuisesta tapaturmasta, kun saksanpaimenkoira kävi Primon päälle. Fyssarin käsittelyn aikana näin, että Primoon koski, sillä se vavahteli, läähätti ja käyttäytyi muutenkin sillä tavalla kuin koiran, johon sattuu, voi kuvitella käyttäytyvän. Lopussa se alkoi hakeutua syliini turvaan (aika epätavallista Primolle) ja alkoi mielistellä. Fyssari sanoi Primon yrittävän "kestää kivun kuin mies". Hänen suosituksensa oli selän kuvauttaminen ortopedillä, kipulääkitys ja pitempiaikainen/säännöllinen fysioterapia. Agility ja mielellään myös toko ovat toistaiseksi pannassa. Ja mikäli selkäkuvasta jotain löytyisi, voisi näille lajeille heittää hyvästit ja keskittyä mieluummin vaikka mejään. Fyssari ei antanut meille edes "kotiläksyjä", koska hänen mukaansa Primo oli niin jumissa ettei niistä olisi kuin korkeintaan haittaa.

Ei liene tarpeellista mainita, että olin aika järkyttynyt vastaanotolta lähtiessäni. Ajoin suoraan Eläinlääkäriasema Vettorille varaamaan aikaa ortopedille. Enhän minä ole asettanut agilitylle tai sen paremmin muillekaan lajeille minkäänlaisia tavotteita, kaikki on nyt vasta opettelua, aktivointia ja hauskanpitoa meille kummallekin, mutta jotenkin kuulosti kamalalta ajatukselta, että koira joutuisi 2-vuotiaana jo eläkkeelle meidän tärkeimmistä harrastuksistamme. Mikäli selkäkuvassa ei näy mitään, ja ongelma löytyy lihaksistosta, voidaan sitä (ainakin paremmin) hoitaa ja yrittää saada asiaan muutos.

Mitä enemmän olen asiaa mielessäni pyöritellyt, sitä enemmän olen tullut siihen tulokseen että ehkä toinen mielipide olisi tässä kohtaa tervetullut, ennen kuin aloitetaan mitään kipulääkitystä. Piira lupasi ottaa meidät vastaan ensi viikolla, mistä olen kyllä ikuisesti kiitollinen. Luultavasti hänenkin mielestään Primo on jumissa, mutta haluan silti kuulla hänen näkemyksensä. Haluan tehdä kaikkeni, jotta Primo saataisiin taas kuntoon (mutta en halua esim. syöttää kipulääkkeitä, jos sille ei ole tarvetta).

Agilitytauolla olemme nyt joka tapauksessa. Eilen oli ATT:n epikset, joihin olin aikonut Primon ilmoittaa sen lisäksi että olin kisatöissä talkoilemassa. No, nyt Primo sai jäädä kotiin Back on Trackissä minun talkoillessani reilut 4 tuntia ratahenkilönä ja tsupparina. Myös tämänpäiväinen makkarajuoksu-tapahtuma vinttikoiraradalla jäi väliin. Vaikka Primo itse saa hepuleita ja juoksentelee entiseen malliin, tuollainen ratajuoksu on kuitenkin vähän rankempi juttu. Mentiin sen sijaan Mindin ja Suvin kanssa aamulenkille Kuralan Kylämäkeen, ja sieltä poikkesimme Lemmikkiasemalle. Siellä oli hurjan houkuttelevia tarjouksia ja lisäksi mätsäri, johon hieman ex tempore päätettiin osallistua. Ja eikun hakemaan rahaa, näyttelytalutin ja rokotustodistukset kotoa ja takaisin paikan päälle.

Ei se ihan turhaakaan ollut, sillä Mindi oli sinisten pienten pentujen 3. ja Primo punaisten pienten aikuisten 4. Primo oli pöydällä mielestäni melko lailla täydellisesti, mutta kehä oli tosi pieni ja jotain kiinnostavaa siellä maassa oli, niin ei liikkeitä oikein pystynyt esittämään tai sitten juuri sopivasti Primo alkoi haistella maata. Eli luultavasti ihan ansiomme mukaan saimme tuon neljännen sijan, itse ainakin olen tyytyväinen.

Mätsäilyn jälkeen ajelimme maalle vanhempieni luokse, ja kävin Primon kanssa pyörälenkin metsäteillä. Primo nautti silminnähden ja aloitti kyllä jäljestämisen heti, jos itse pysähdyin. Käännyimme lopulta takaisin, kun mutkassa näin hirven seisovan metsikössä. Hetken se tuijotti meitä ja loikkasi sitten syvemmälle metsään - hui miten säikähdin! Toki susi olisi ollut sata kertaa pelottavampi näky, mutta on tuo hirvi vaan iso elukka ja ei niidenkään ajatuksenjuoksusta aina tiedä, joskus kuulee hirven käyneen jonkun päällekin. En kyllä välitä ikinä enää törmätä noin läheltä tai ainakaan yhtään lähempää kyseiseen eläimeen.

Jossain vaiheessa Primo itse asiassa irtosi metsään ja oli hetken näkymättömissä, sitten alkoi kuulua epätavallinen haukku. Vihelsin ja huusin pari kertaa, ja lopulta Primo tuli luokseni. En tiedä mitä se metsässä haukkui, näkikö jonkin eläimen tai sitten pääsi hyvin jäljille. Harvoin Primo tyhjän takia haukkuu varsinkaan lenkillä, ja haukku oli vieläpä niin erikoista, että ehkä se oli ilmaisu jostakin. Oli mitä oli, pääasia että poitsu tuli takaisin ja onneksi minulla oli nameja joilla palkata luoksetulosta. Noilla metsäteillä näkyy kyllä Primon riistaviettisyys hyvin, sen verran innokkaasti nenä maassa se painelee ja poikkeaa tuon tuosta metsän puolellekin, vaikka yleensä on melko lailla hienohelma ja kulkee vain poluilla.

Huomenna olisi spanielikerhon agilitypäivä, mutta emme nyt sitten mene sinnekään. Tällä viikolla oli näyttelytoimikunnan kokous, jossa suunniteltiin mm. ensi vuoden toimintaa näyttelytoimikunnan osalta. Heiteltiin ilmoille useitakin mielenkiintoisia aiheita, ehkä itseäni eniten kiinnostaisi ravitsemusluento. Toivottavasti saadaan kivoja juttuja toteutettua ja tietenkin innokkaita kerholaisia osallistumaan toimintaan.