Primon toipuminen on sujunut oikein hyvin. Tavallista enemmän on pojalle uni maistunut, mutta hereillä ollessaan se on koko ajan yhä reippaampi.

Olen nykyään osan viikosta töissä varsinaisen työpaikkani tytäryhtiössä, ja eilen Primo pääsi mukaani töihin tuonne keskustan konttoriin. Siellä työskentelee lisäkseni vain kolme henkilöä, jotka kaikki onneksi ovat koiranomistajia itsekin.  Primo nuuskutti aluksi aamulla koko toimiston läpi viimeistä nurkkaa myöten. Iloisesti poika otti työkaverini vastaan, ja etenkin naispuolisten henkilöiden edessä mentiin näiden leperrellessä ihan onnesta sykkyrälle ja annettiin pusuja. Teki varmaan hyvää Primolle tavata vaihteeksi mukavissa merkeissä täysin uusia, vieraita ihmisiä, kun nyt on kaksi eläinlääkärireissua tehty viikon sisään.

Varsinainen "konttorirotta" ...

Työpäivän aikana Primo sai pureskella evääksi ottamaani poron luuta, tarkkailla etuovesta Yliopistonkadun vilkasta liikennettä, nukkua milloin kenenkin pöydän alla jalkojen juuressa, tervehtiä asiakkaita ja iltapäivällä nuolla jäätelötuuttien käärepapereita. Välillä käytiin pissalenkillä korttelin ympäri. Primo oli todella kiltisti ja rauhallisesti koko päivän ja sai paljon kehuja hienosta käytöksestään - olen kyllä todella ylpeä pikkupojasta!  Lähinnä minun mielenrauhani vuoksi poitsu oli toimistolla, ja päivä oli ehkä Primolle raskaampi kuin jos se olisi ollut kotona yksin, mutta hyvin kaikki kuitenkin sujui. Ja illan Primo sitten lepäili kotona.

Tänään Primo jäi kauluri päässä yksin kotiin lähtiessäni aamulla "päämajaan". Kaulurin pukeminen on nyt sujunut koko ajan paremmin, tänään aamulla Primo ihan jo riehaantui kaulurin näkemisestä... alkaa ehkä yhdistää herkkuihin eikä pidä hökötystä muutenkaan niin pahana. Vuosi sitten (napatyräleikkauksen jälkeen) Primo yritti päästä kaulurista eroon menemällä päin seiniä jne, mutta nyt se käyttäytyy kaulurin kanssa hyvinkin normaalisti. Töistä tullessa poika odotti minua häntä heiluen olohuoneessa portin takana, ja kun nappasin kameran esiin, otti Primo kaulurista piittaamatta lelun suuhunsa ja alkoi leikkiä ja esiintyä.  

Leikittäiskö?

Samalla agilityn alkeiskurssilla kanssamme on hieman Primoa vanhempi cockerineiti Bertta (joka on tuttu myös Spanielikerhon jutuista ja koirapuistosta). Sovimme Bertan omistajan kanssa, että menemme ennen seuraavaa treenipäivää koirien kanssa kävelemään hallin alueelle, jotta nähtäisiin onko Primolle jäänyt ikäviä mielleyhtymiä. Primo ja Bertta tulevat erinomaisesti toimeen joten ajattelin iloisen Bertan olevan Primolle hyvää seuraa, josko paikka Primoa jännittäisikin.

No, huoli oli turha. Agilityhallin parkkipaikalla Primo iloitsi vain Bertan tapaamisesta. Kävelimme lenkin hallin ympäristössä enkä koko aikana huomannut Primossa mitään erikoista. Ajankohta kävelylle oli hyvä, kun aluksi ei tullut paljoa koiria vastaan, mutta loppua kohden yhä enemmän. Näimme myös isohkoja mustia koiria. Lenkin lopuksi Primo ja Bertta vähän leikkivät ja kaveruksilla oli kyllä hauskaa! Kunhan Primo vielä saa aikaa toipua ja lumetkin paremmin sulavat, pitää varmaan sopia kaveruksille leikkitreffit.  Tapaamisesta lähti hyvällä mielin kotiin, Bertta tosin taisi olla pettynyt kun ei päässytkään halliin sisälle lainkaan.  

Olen saanut paljon viestejä, terveisiä ja kyselyitä sekä sähköisesti että ihan puhelimitsekin Primon voinnista, ja haluan kiittää kaikkia parantavista ajatuksista ja kannustamisesta. Onneksi nyt näyttää hyvältä. Primo on kyllä ihana ja reipas poika! Olen aivan sanoinkuvaamattoman onnellinen mikäli selviämme tästä ikävästä tapahtumasta näin pienin haavoin. Kunpa tämä toipuminen myös jatkuisi samansuuntaisena...

Edelliseen merkintään liittyen, sain L-SSK:n agilitypäivältä ottamani kuvat käsiteltyä, ja ne löytyvät nyt täältä. Harmi vain, että paikan päällä kuvat näyttivät kamerasta katsottuna melko hyviltä, mutta kone sitten paljasti totuuden ja aika suttuisiahan ne ovat. Varsinkin kuvat tummista koirista... No, ehkä ensi kerralla sitten parempia. Jonnalle kiitos minun ja Primon kuvaamisesta.