Viikot ovat kuluneet jonkinlaisessa horroksessa, kun töissä on ollut niin kova kiire ettei puhtia kotona enää tahdo riittää. Lenkkeilty ollaan kuitenkin, ja käyty muutamia kertoja koirapuistossakin. Onneksi puistoon on osunut mukavia koiria, ja Primo on päässyt välillä juoksemaan rallia uusien kavereiden kanssa. Aika varovaisesti olen silti suhtautunut kaikkiin uusiin koiriin, mitään välikohtauksia ei nyt vain saa enää tapahtua.

Otsikon mukaisesti palasimme Primon kanssa agilitytreeneihin saatuamme luvan osteopaatti Leena Piiralta. Primo on ollut treeneissä todella innokas, on varmaan helpompi hypätä kun lihaksisto on vahvempi, ja ehkä tauko teki myös psyykkisesti hyvää. Olemme nyt olleet kolme kertaa treeneissä, ja kaksi viikkoa sitten Primo ensimmäistä kertaa ikinä haukkui radalla! Harjoittelimme persjättöä, ja mutkaputkeen sujahtaessaan Primo sanoi kerran "HAU!" Se oli kyllä todellinen onnen hetki, ihanaa kun pojalta löytyy intoa!

Viikko sitten perjantaina en päässyt treeneihin, mutta tiistaina 6.12. olimme Tampereella ryhmänäyttelyssä isolla porukalla: 4 ihmistä ja 6 koiraa matkusti sopuisasti asuntoautossa. Mukana olivat Primon kasvattajat Anne & Jari, Sally, Sade, Peter ja Rianna, Suvi & Mindi sekä tietysti minä Primon kanssa. Primo sai mielestäni ihan kivan arvostelun, mutta sillä irtosi tällä kertaa EH. Peter sijoittui toiseksi paras uros-kisassa. Mindi debytoi virallisissa näyttelyissä junioriluokassa, ja sai mahtavan arvostelun EH:lla. Myöskin ensimmäisessä näyttelyssään esiintyvä Jana sai kivan arvostelun nuorten luokassa, ja laatuarvosanaksi EH. Janan ja Mindin EH:t tuntuivat suorastaan voitoilta, olin molempien hienoista arvosteluista ja reippaasta esiintymisestä niin iloinen!

Rotunsa paras oli Dina ja VSP Jake, joka on Primolle serkkupuoli tai jotain sinne päin. Onnea voitokkaille koirille omistajineen! Sally oli ROP-veteraani ja sijoittui BIS-kehässä kolmanneksi, mahtava tulos mummelilta jälleen. Rotukehän jälkeen ihastelimme Sadeen pentujen Riannan, Colan ja Masin leikkejä, sekä nautiskelimme Annen tarjoiluista asuntoautossa. Päivä oli kiva, mitä nyt Primo yritti parhaansa mukaan kosiskella Mindiä, jonka juoksuaika oli hiljattain loppunut.

Tänään oli jälleen agilitya, ja yksittäisten esteiden sijaan teimme ratatreeniä. Meillä oli Primolle ideaalinen 1. luokan hyppyrata, jossa oli pelkkää vauhtia ja iloista meininkiä. Ohjaajan piti tehdä vain yksi valssi, persjättö tai takaaleikkaus, eli juosta sai melko lailla. Primo teki aivan loistavasti! Lähdön teimme hetsatusti, pussin ja renkaan Primo ohitti ensimmäisillä kerroilla radan osana, mutta kun muistuteltiin mieleen mitä kyseiset esteet ovat, alkoi sujua jo paremmin.

Olin suunnitellut tekeväni persjätön (tai jos Primo olisi hitaammalla tuulella valssin) siihen kohtaan, jossa ohjaava käsi vaihtuu. Mutta Primo ottikin isomman vaihteen käyttöön ja pyyhälsi edelläni esteelle - tein siis vahingossa takaaleikkauksen! Minulta pääsi vain WAU siihen väliin ja hämmennyin sen verran, että meinasi koko rata unohtua. Rataan kuuluivat myös kepit, joita tehtiin verkoilla. Kyseinen tyyli ei ehkä ole se, jonka itse valitsisin Primolle, mutta tämänpäiväisen perusteella sekin ehkä sittenkin sopisi. Aika näyttää... ei meillä mitään kiirettä ole.

Primo oli treeneissä taas todella vauhdikas ja innokas. Se on nopea koira, kunhan vire on kohdillaan (eli onnistun motivoinnissa/palkkaamisessa). Minulla on täysi työ pysyä mukana, ja kun tulee kiire, unohdan ohjaamisen ja menee vähän roiskimiseksi. Ja usein sitten myös hukkaan koiran, homma muuttuu kilpajuoksuksi enkä enää tiedä missä Primo menee ja suorittaako se esteitä vai juokseeko ohi... Pitäisi jollain tapaa pystyä itse rauhoittumaan ja muistaa pitää ohjat käsissä, vaikka Primolla vauhtia onkin. Huh, että on paljon opittavaa ja muistettavaa!

Sitten vähän muuta asiaa.. Saanan blogista luin susitekstin, ja pakko on vähän itsekin avautua aiheesta. Olemme maalla käydessämme lenkkeilleet vanhempieni lähistöllä olevassa metsässä. Lokakuun viimeisenä viikonloppuna olimme jälleen lenkillä, kun takaisin kotiin kääntyessäni satuin huomaamaan kurassa ison tassunjäljen. Vähän tuli levoton olo, mutta ajattelin jäljen olevan jonkun ison metsästyskoiran, kun hirvimetsästäjiäkin alueella liikkuu.

Myöhemmin tulin puhuneeksi näkemästäni jäljestä tutun metsästäjän kanssa, ja näytin hänelle kännykällä ottamani kuvat tassunjäljistä. Hänestä jäljet ovat selvästi suden eivätkä koiran, ja hänen mukaansa juuri tuolloin lokakuussa sudet kiertelivät jälleen alueella. Jälkihavaintoja ja hirvieläinten raatoja löytyy toistuvasti ja metsästyskoiria joutuu susien suihin. Tämä tuttavani oli sillä kannalla, että metsään, jossa olemme kuukausikaupalla käyneet lenkkeilemässä, ei enää ole asiaa kuin korkeintaan keskipäivällä valoisaan aikaan. Lähikylissä ja -kunnissa sudet vierailevat pihoilla ja pedoista vauhkoontuneet peurat hyppivät taajamissa autojen alle. En tiedä mitä susille pitäisi tehdä, mutta mielellään jotain. Olen pahoillani niiden puolesta, jotka joutuvat pelkäämään joka päivä.