Pikkupojasta kasvaa vähitellen iso mies. Ikää tuli tänään täyteen kokonaiset kuusi kuukautta! Painoa pojalla oli n. viikko sitten punnittaessa 9,4 kg. Korkeutta en olekaan mitannut vielä ollenkaan.

Minulla on ollut kulunut viikko koulusta hiihtolomaa, jolloin olen ollut töissä. Primo on siksi joutunut olemaan enemmän yksin tällä viikolla, mutta ihan hyvin se on pärjännyt. Virtaa koiralla tosin tuntuu olevan, vaikka olen yrittänyt töiden jälkeen tehdä kunnon lenkkejä. Koirapuistossakin oli keskiviikkona kivaa juoksenteluseuraa Primolle, kun 5-vuotias lapinporokoira Teela innostui leikkimään sen kanssa. Teela oli Primolle oikein hyvää seuraa.

Torstaina olikin taas pentukurssin aika. Tällä kertaa harjoittelun kohteena oli hihnassa käveleminen löysällä remmillä. Apuna kokeiltiin lelun käyttämistä. Primo innostui apuvälineestä ihan hirveästi ja käveli takajaloillaan yrittäessään ylettyä vinkuleluun... oli ainakin remmi löysällä!

Totta puhuen remmissä kulkemisessa on meillä vähän ongelmia, kun Primo innostuu ajoittain vetämään niin kovasti. Olen kokeillut sekä hihnasta nykkimistä että pysähtymistä. Pysähtymällä Primo yleensä hetken mietittyään istuu, jolloin remmi taas löystyy ja jatkan matkaa. En silti ole aivan vakuuttunut tästä pysähtymisen tehosta. Yleensä Primo alkaa vetää uudestaan saman tien kun lähden taas liikkeelle.

Ja vetäminen liittyy toiseen ongelmaan, joka oli keskustelun aiheena pentukurssillakin. Eli Primolla on tavallaan on- ja off- vaihteet, eli "työssä" ja "vapaalla". Se kokee remmilenkkeilyn vapaa-ajaksi, jolloin ei tarvitse välittää mistään muusta kuin ihanista hajuista, joita maailma on pullollaan. Se kulkee siis koko ajan nenä maata viistäen eikä edes muista minun olemassaoloani. Turussa lenkkeily sujuu paremmin, mutta viikonloput maalla ovat aina kauheaa vetämistä ja hajujen perässä menemistä. Myös autojen perään säntäilyä tapahtuu maalla enemmän kuin Turussa.

Onneksi elämä ei ole pelkkää suurta ongelmavyyhtiä, vaan positiivistakin kehitystä on tapahtunut. Esimerkiksi ihmisiä vasten hyppiminen tervehtiessä on vähentynyt harjoittelun myötä. Primo jaksaa myös kärsivällisemmin odottaa ruokakipolle pääsemistä, eikä yritä enää rynniä ovesta ulos aina ensimmäisenä. Ja onhan Primolla kuitenkin kiltti ja sopeutuvainen luonne, sen kanssa onnistuu esimerkiksi bussissa matkustaminen, autoilu ja tuttavien luona kyläily. Lisäksi olen todella iloinen siitä, ettei Primo ole arka.

 

Alla kuvia Primosta puolivuotispäivänään 27.2.1010.

Seisomiseen väsynyt pentu. :)

Tähän ei emäntä pysty!