Maanantaina ystäväni Heidi ja rottweiler Siiri (Yörnilän Neppu) tulivat Turkuun yökyläilemään. Hyvin pian vieraiden asetuttua taloksi lähdimme lenkin yhteydessä käymään koirapuistossa. Puistoon osuivat samaan aikaan mm. Rodi-doobermanni ja sekarotuiset Topi ja Laku. Primo alkoi selvästi väsyä puistossa, kun oli niin paljon leikkikavereita. Primo asettuikin illalla nopeasti yöpuulle. Yöunet jäivät tosin vähän lyhyiksi, kun Siiri ilmoitteli aamulla samassa rapussa asuvien naapureiden töihin- ym. lähdöstä... Alkoi siis haukahdella kun rappukäytävästä alkoi kuulua ääniä kuuden maissa. No, ei se niin vaarallista ollut, kyllähän siihen aikaan voi jo herätäkin.

Tiistaina vietimme suuren osan päivästä ulkona joko lenkkeillen tai katsellen koirien leikkiä. Lähistöllä on hyvä nurmi/peltoalue, jossa uskalsi päästää muksut vapaaksi. Molemmat koirat vaikuttivat jossain määrin väsyneiltä, mutta aina sitä vaan pienen lepäilyn jälkeen innostuttiin uuteen spurttiin. Varsinkin Primo juoksi isoa ympyrää ja yritti saada väsynyttä Siiriä jahtaamaan itseään. Juuri kun näytti siltä että poika on niin väsynyt ettei jaksa enää, lähti Primo hetken levättyään taas uudelle kierrokselle. Ja kyllä se pieni koira paineli lujaa! Meinasi mennä pää pyörälle kun seurasi Primon spurttailua. Välillä kaverukset tosin menivät pellon puolelle laiduntamaan rinnatusten.

Sisällä koirat ottivat rennosti ja nukkuivat lähekkäin. Välillä kävi Primo lelu suussa heiluttamassa Siirille häntää ja vaikutti kysyvän "Joko leikittäis?", mutta neiti vain huokaili syvään ja käänsi kylkeä. Sitten Primokin jatkoi lepäilyä. Yhä selvemmin näkyy, että Siiri on Primolle pomo, mutta kuitenkin Siiri sietää pojalta päälle hyppimistä sun muuta "epäkunnioittavaa". Hyvin siis meni vierailu, vaan kyllä Primo vähän niiskutti ja etsi Sirpiliinaa vieraiden lähdettyä kotimatkalle.

Eilisilta ja tämä päivä onkin mennyt lähes täysin maatessa. Eli siis minä olen kirjoitellut opinnäytetyötä ja Primo on ottanut lepoa. Yleensä poika alkaa päivällä 4-5 tunnin unien jälkeen kysyä tekemisen perään, mutta kyllä tänään on saanut kirjoittaa todella rauhassa. Eipä ole leluja tuotu jalkojen juureen. En sitten itsekään yrittänyt aktivoida Primoa, vaan annoin sen kerätä voimia illan aktivointikurssia varten.

Aktivointikurssilla oli vuorossa "jäljestyksen lyhyt oppimäärä". Jakauduimme kahteen ryhmään, koska kouluttajiakin oli kaksi ja tarkoituksena oli päästä pois metsästä ennen pimeää.  Jokainen sai vuorollaan mennä mukaan tekemään laahausta kouluttajan kanssa ja "oppaaksi" katsomaan kun jonkun muun koira jäljestää, ja mennä ajamaan koiransa kanssa yhden jäljen. Jäljet olivat n. 100 m pitkiä, koska mukana oli meidänkaltaisia vasta-alkajia ja tarkoituksena oli lähinnä tutustua lajiin.

Ohjeita jaettaessa Primo sai käydä tutustumassa fasaaniin, jolla jälki laahattiin. Maltillisesti poika haisteli, ja tuntui olevan melkein kiinnostuneempi ruohomättäiden haistelusta ja merkkailusta kuin linnusta. No, kun oli meidän vuoromme jäljestää ja osoitin Primolle alkukohdan, muuttui koira silmänräpäyksessä. Se alkoi määrätietoisesti haistella ja edetä jäljellä. Kulma meni jotenkin rengastaen kuulemma, mutta olisi ollut kuitenkin esim. taipumuskokeessa vielä täysin hyväksyttyä. Kouluttaja sanoi Primon jäljestyksen olevan "parempaa kuin hyvää", että kai se hyvin meni!  Taitava poika näytti kyllä hienolta ja keskittyneeltä!

Sitten löytyi se "kaatokin". Annettiin ensin koiran rauhassa haistella, sitten menin luokse ja kehuin ja palkkasin herkulla. No, siitäkös Primo innostui ja alkoi jyrsiä lintua. Kouluttaja tuli ottamaan fasaanin pois, ja sain Primon tyytymään pihvitikkuun linnun syömisen sijaan. Poika kiinnostui kehujen jälkeen fasaanista kyllä todella paljon, ja olisi ilmiselvästi halunnut jatkaa kivaa jäljestysleikkiä.

Tuli jotenkin puhetta mejästä siinä kotiin lähtiessä, ja kouluttajat sanoivat minun ja Primon olevan tervetulleita mukaan heidän mejätreeneihinsä. Pitää katsoa josko saisimme jonkin päivän sopimaan ja pääsisimme kokeilemaan, miltä laji Primosta tuntuu. Sitä emme olekaan vielä koskaan kokeilleet.

Luin muuten tuossa viime viikolla ihan alusta blogikirjoituksiani, ja alkoi tuntua että olen kirjoittanut vain kaikista ikävistä asioista. En esimerkiksi muistanut enää lainkaan, että Primo alkoi jossain vaiheessa vetää lenkillä kovasti, sillä se myös lopetti sen tavan yhtä nopeasti kuin aloittikin. Ehkä niihin aikoihin aistit jotenkin kehittyivät ja maailma avartui pienelle koiralle, jonka oli pakko päästä tutkimaan kaikkea? Mene ja tiedä... Nykyään Primo vetää vain kun sillä on kakkahätä ja sopiva asiointipaikka on hakusessa, tai jos toinen koira kävelee edempänä.

Samaten olin kirjoittanut mm. ovelle ryntäämisestä lenkille lähtiessä (oli vain kyse malttiharjoituksien puutteesta) sekä lenkkeilijöiden ja pyöräilijöiden jahtaamisesta, jonka Primo myös lopetti hyvinkin nopeasti eikä ole sittemmin tehnyt sitä. Autojen jahtaamisesta pitää myöntää, että se on tapa josta pois opettaminen on ollut vaikeaa... mutta se onkin oikeastaan ainoa oikeasti mainitsemisen arvoinen ongelma, joka meillä on ollut ja toisinaan vieläkin ilmenee.

Luulisin, että olen tullut maininneeksi negatiivisista asioista siksi, ettei minulla ennen ole ollut koiraa, ja olen siksi tarkkaillut ja vatvonut kaikkia sen tekemisiä ja välillä ihan pelännyt että nyt on mennyt pentu pilalle käsissäni. Primo on kuitenkin mielestäni ollut nimenomaan helppo pentu. Sillä on äärimmäisen ihastuttava luonne ja se oppii nopeasti uutta, ja sillä on suorastaan uskomaton halu työskennellä, oli kyse sitten kunnon treeneistä tai kotona "temppuilusta". Muistan vielä, kuinka hankalalta tuntui ensimmäisellä näyttelykoulutuksen tai pentukurssin koulutuskerralla saada edes kontaktia koiraan, joka luuli tulleensa tapaamaan kaikkia ihania koirakavereita ja leikkimään niiden kanssa. Mutta seuraavilla kerroilla kaikki oli aina astetta helpompaa pennun keskittymiskyvyn kehittyessä.

Välillä ihan unohtaa, että aivan lapsihan tuo koiruus vieläkin on.

 

Lopuksi kuvia Siirin ja Primon touhuiluista 27.-28. syyskuuta 2010:

Primo syystunnelmissa. (Näin tiiviin tuijotuksen saa osakseen yleensä sanomalla "nam-nam".) Kuva (c) Heidi Latvaala.

 

Vastaavia kuvia oli kamerassa vaikka millä mitalla. Valitettavasti pokkarini ominaisuudet eivät tahdo riittää näin vaativan parivaljakon kuvaamiseen.  ...Joten monessa kuvassa oli epätarkkuutta tai vain 1 ½ koiraa näkyvissä.

 

Primo juoksi oikeasti todella kovaa, vaikkei aina onnistunutkaan houkuttelemaan Siiriä peräänsä. Ja jätkä näytti nauttivan!

 

Jossain vaiheessa Primo suorastaan lysähti maahan lepäämään. Ja hetken kuluttua leikittiin taas...