Sunnuntaina saimme mieluisia vieraita, kun Siiri-rottweiler omistajineen tuli kyläilemään. Olimme vanhempieni luona maalla, joten koiruudet saivat juoksennella vapaasti ulkona tuntikausia meidän omistajien valvonnassa. Aikamoista rallia jaksoivat kaverukset pitää yllä, mutta lopulta väsymys vei voiton - ainakin Siiristä.

Illemmalla ajelimme takaisin kaupunkiin, ja maanantaina oli agilityn vuoro. Teimme jälleen valssiharjoituksia, tällä kertaa radalla oli suora putki, hyppy, (valssi), hyppy, rengas, hyppy, (valssi) putki. Toisella kierroksella renkaan tilalle vaihdettiin hyppy. Aluksi minulla oli valssi hieman hukassa ja tuli kiire, kun Primo varasti lähdössä (meni putkeen ennen lupaa). Mutta kun aloin muistaa mistä on kyse, meni Primo upeasti!

Yleensä valssin aikana onnistun joko hidastamaan koiran vauhtia aivan liikaa tai seison suoraan sen hyppylinjalla, mutta nyt (vaikka ehkä ohjaukseni ei ollut vieläkään sulavaa ja kaunista katseltavaa) sain Primon aika hyvällä vauhdilla suorittamaan esteet - ja innokkaasti! Toisella kierroksella meni varmaan vielä paremmin! Uskomatonta! Tällä kertaa myös maltoin mieleni, sillä koska Primo meni oikein (eli minä en ohjannut väärin) heti toisella toistolla, lopetimme onnistuneeseen suoritukseen eikä Primo joutunut hinkkaamaan rataa moneen kertaan. Mielenkiinto pysyi silminnähden korkealla!

Lopputunnista teimme itsenäisesti myös A:ta ja kurssikaverimme avustuksella keinua - molemmat meni tosi hyvin! Varsinkin A sujui hienosti. Primo on kuin yhtäkkiä tajunnut 2on-2off-kontaktin, onkohan se käynyt salaa yksin harjoittelemassa?! Asia voi toki muuttua vielä, kun esteitä aletaan suorittaa osana rataa ja suuremmassa vauhdissa, mutta ilman muuta tämä on hyvä lähtökohta. Maanantain treenit kokonaisuudessaan olivat ehkä parhaat tänä vuonna.

Eilen sain päähäni lähteä kokeilemaan millaisia lenkkeilymaastoja Liedon Parmaharjulta löytyy. Parmaharjulla sijaitsee siis mäkihyppypaikka, joten ajattelin alueella olevan hyviä kiipeilyreittejä. Työkaverini oli kertonut minulle etukäteen, että osa alueen ulkoilureiteistä on jossain määrin umpeenkasvaneita, mutta sinnikkäästi päätin lähteä testaamaan paikkaa.

Löysimme hyvin perille, sillä paikka sijaitsee 10-tien varressa ja näkyy tielle asti. Tiesin kyllä, että lenkkarit olisivat ehkä huono jalkinevalinta, sillä kahtena peräkkäisenä päivänä oli satanut. Ajattelin, ettei pieni jalkojen kastuminen kuitenkaan ole niin vaarallista. Urheasti valitsin reitiksemme 5 kilometrin lenkkipolun, ja lähdimme kiipeämään mäkeä ylös. Alkumatka oli hienoa metsää hyväkuntoisella polulla, ja matka taittui mustikoita maistellen. Maasto oli vaihtelevasti myös kalliota. Vähitellen metsä muuttui märemmäksi ja reitillä oli pitkospuun tyylisesti lankkuja, joita pitkin astella. Eteen tuli myös suoalueita, joilla oli ojan ylityksiä "siltoja" pitkin.

Varsinkin alkumatkasta Primo selvitti sillat hyvin, mutta vastaan tuli myös sellaisia, joissa askelmat olivat pyöreitä oksia. Keskivaiheilla koko maasto ylipäätään muuttui varsinaiseksi suoksi. Vaikka polulla oli lankkuja, niiden päälle astuessa jalka upposi nilkkaa myöten veteen.

Ojien ympäriltä oli metsää kaadettu, ja näinpä maassa sellaisenkin kaadetun puun, johon oli maalattu punainen merkki 5 kilometrin reittiä osoittamaan. Yleisesti ottaen luontopolun keskivaiheilla merkinnät alkoivat olla todella puutteellisia, ja jouduin useamman kerran palaamaan takaisin viimeksi näkemälleni merkille alkaakseni käydä laajassa kaaressa läpi lähialuetta uuden merkin löytääkseni.

Jonkin matkaa luontopolku kulki myös vanhalla metsäautotiellä, joka kasvoi ainakin vyötäisille asti heinää ja risukkoa. Myös tämä tie oli suurelta osin veden vallassa, ja jalat kastuivat vaikka yritti kulkea reunoja pitkin. Tienpätkän jälkeen metsän keskeltä paljastui Muurassuo metsälampineen ja pikkumökkeineen. Siinä hetken aikaa mietin, mihin suuntaan jatkettaisiin (pururadalta näyttävää tietä vai luontopolkua), mutta päätin jatkaa luontopolkua pitkin. Sitäkin päätöstä ehdin pariin otteeseen katua, kun merkkejä puissa sai etsimällä etsiä ja polku oli vaikeakulkuinen. Olin jo aika lailla loppusuoralla, kun piti valita kahdesta suunnasta toinen. Ehdin kävellä jonkin aikaa, kunnes auringon suunnasta aloin epäillä kulkevani väärään suuntaan, ja käännyin takaisin. Hyvä niin, sillä olinkin jo melko lähellä lähtöpaikkaa ja lopulta pääsimme kahden tunnin tarpomisen jälkeen takaisin pysäköintialueelle.

En nyt ihan sanoisi, ettenkö enää ikinä menisi takaisin tuonne lenkkeilemään, mutta ainakin lähtisin kumisaappaat jalassa. Ja vaikka nyt jo muistaisin reitin, pitää kännykkä olla ehdottomasti mukana mahdollisen eksymisen varalta (kuten minulla nytkin oli). Maasto oli osittain aika upeaa mutta toisaalta paikoitellen hyvinkin vaikeakulkuista, joten ihan kenelle tahansa en reittiä suosittelisi. Seuraavalla kerralla taidamme Primon kanssa kuitenkin pysytellä pururadan puolella...

 

Kuvia Peteristä & Primosta, Siiristä & Primosta ja jokunen myös Parmaharjulta tulossa myöhemmin....