Kirjoittamisen osalta on taas ollut hetki hiljaiseloa, kun olen yrittänyt paneutua viimeisiin koulupäiviin. Viimeinen tentti oli keskiviikkona, enää opinnäytetyö valmiiksi lokakuun loppuun mennessä ja voilá, valmiita ollaan!

Viime viikonloppuna jouduin ensimmäistä kertaa jättämään Primon jonkun muun kuin vanhempieni hoitoon. Olin vahingossa sopinut menoa samana viikonloppuna kuin vanhempani, ja niinpä enoni perheineen huolehti Primosta melkein kokonaisen vuorokauden lauantaipäivästä sunnuntaiaamuun. Kyllä oli vähän jännittävää, mutta kirjoitin yhden A4:n ohjeita ja mittasin ruuan valmiiksi, ja oikein hyvin kaikki olikin sitten sujunut. Onneksi enoni oli Primolle kuitenkin entuudestaan tuttu ja mieluinen henkilö, niin ei joutunut pentukaan ihan vieraisiin käsiin.

Viikko sitten torstaina jatkui L-SSK:n järjestämä pentujen arkitottelevaisuuskurssi. Alkukevään ryhmästä vain yksi koirakko meidän lisäksemme jatkoi koulutusta. Lisäksi oli kuitenkin kaksi uutta sprinkkua, toinen walesin- ja toinen englanninspringerspanieli. Saimme siis harjoitella pienessä neljän koirakon ryhmässä.

Palkkasimme aluksi jälleen rauhoittumisesta. Sitten alettiin lisätä istumisen kestoa siten, että ei saanut katsoa koiraan kun pyysi sitä istumaan. Piti mielessään laskea vaikkapa kahteen, heittää nami maahan koiran lähelle ja sitten pyytää sitä uudelleen istumaan. Kestoa lisättiin vaiheittain, esim. laskettiin kahteen, sitten neljään, palattiin taas kahteen, sitten laskettiin kuuteen... jne. Primolta sujui melko hyvin, tosin kovin pitkälle en ehtinyt laskemaan, kun poika alkoi kärsimättömänä tarjota maahanmenoa. Sitten vain korjattiin ja aloitettiin laskeminen alusta.

Teimme myös harjoituksen, jossa piti saada pidettyä kontakti omaan koiraansa ja kävellä sen kanssa lähemmäs muita koirakoita. Samalla piti pitää silmällä muiden koiria, ettei mennyt liian lähelle niitä, jotteivat ne olisi menettäneet kontaktia omistajiinsa. Harjoittelimme myös nätisti kävelemistä peräkanaa ympyrässä, tavallaan siis samoja juttuja kuin näyttelykoulutuksessakin olemme aiemmin tehneet.

Tänään meillä oli taas aivan uusi kouluttaja, ja ryhmäkin muuttui vähän. Koirat jaettiin tällä kertaa kokonsa mukaan kahteen ryhmään, jolloin Primon ja minun lisäksi ryhmässämme oli kolme cockeria ja kentän toisella laidalla harjoittelivat kolme sprinkkua. Kun koirat olivat rauhoittuneet, harjoittelimme taas istumista, mutta tällä kertaa siihen liitettiin myös paikallaolo pienellä liikkeellä. Kouluttaja kehui Primon istumista, mutta välillä pikkupoju nousi kyllä saman tien palkan saatuaan. Toisinaan se ei olisi malttanut istua täysin aloillaan vaan siirtyi sivulta eteeni tai yritti tarjota sivulletuloa tai maahanmenoa.

Harjoittelimme mm. kontaktin ylläpitoa, muiden ohittamista takaa niin että koirakoilla oli selät meitä päin, nätisti kävelemistä ja lopuksi luoksetuloa. Primo yllätti minut viimeisessä tehtävässä, sillä jätettyäni pennun istumaan ja annettuani remmin kouluttajan käteen Primo ei noussut minun lähtiessäni kävelemään poispäin! En tosin uskaltanut selkääni vielä kääntää, olemme vasta harjoitelleet sitä kotona vähäsen. Ja Primo tosiaan odotti nätisti ja tuli sitten hienosti luoksekin.

Koulutuskerta sujui kyllä kaikkiaan oikein mukavasti, vaikka vähän minua lannistaa se, että kentällä Primo käyttäytyy niin upeasti ja mallikelpoisesti, mutta kotona arjessa erityisesti ohitustilanteet kaipaavat vielä huimasti harjoitusta. Koulutuksissa Primo yhä vähemmän edes vilkuilee muita koiria ja on hyvin keskittynyt minuun melko täpärissäkin tilanteissa. Esimerkiksi tänään yhdessä harjoituksessa käytettiin apuna lelua, ja lainasin toista mukanani ollutta lelua toiselle koirakolle. Kun koiran ohjaaja palautti lelun minulle, hänen cockerinsa rähisi Primolle kai mustasukkaisena lelun menettämisestä. Primo vähän hämmästyi, muttei ollut muuten milläänsäkään. Myöhemmin pujotteluharjoituksessa samainen uros rähisi Primolle ohittaessamme sen, mutta Primo tuskin edes vilkaisi sitä. Olin pojasta kyllä todella ylpeä!

Vastaavaa käytöstä toivoisin siis näkeväni enemmän myös kotikulmilla lenkkeillessämme. Tämänhetkinen tilanne on se, että Primo jättää ehkä n. 10 % ohittamistamme koirista lähes huomiotta, mutta loput 90 % se haluaisi tervehtiä. Joskus jopa niin innokkaasti, että se yrittää jäädä maahan makaamaan, kävelee takaperin kahdella jalalla minun yrittäessäni jatkaa matkaa poispäin, vinkuu, vetää... Olen onneksi keksinyt keinon, jolla jätkän saa maasta ylös, mutta kontaktin saaminen ja vetämättä ohittaminen onkin sitten vaikeampaa. Olen kyllä saanut jonkin verran vinkkejä ohittamisen harjoitteluun, mutta tositilanteessa se on aina jotenkin vaikeampaa kuin koulutuskentällä. Ehkä pitäisi ottaa nyt oikein tiukka linja ja vaikka muutaman viikon ajan ohittaa ihan jokainen koirakko tervehtimättä, kunnes se alkaa sujua paremmin. Paras kai olisi, kun ei ikinä antaisi Primon lenkillä pysähtyä tervehtimään ketään.

Eilen piti alkaa agilityn pentu-/alkeiskurssi, mutta päivällä tuli ilmoitus, että kurssin alkamista on jouduttu siirtämään viikolla eteenpäin. Vielä viikko lisää jännittävää odotusta! En oikein tiedä mitä kurssilta odotan, toivon vain että opimme uutta ja että minulla sekä koiralla olisi kivaa!

Sunnuntaina onkin vuorossa Koski TL:n näyttely ryhmille 4/6 ja 8. Sinne on ilmoittautunut Primon lisäksi vain yksi kooikerhondje. Vuoromme on arvioitu olevan jo ennen yhtätoista, joten tällä kertaa ei todennäköisesti tarvitse paikan päällä odotella yhtä pitkään kuin Laitilassa muutama viikko sitten.

Alla lopuksi pari kuvaa Primosta metsälenkillä 8-kuukautispäivänään 27.4.2010. Kuvissa näkyvät Primon uudet Hurtan Y-valjaatkin, joihin poika alkuhangoittelun jälkeen on tottunut.

"Tuletko sä sieltä? Mä meen jo!"

 

"Niin oliko sulla niitä nameja vielä taskussa?" Primo siristelee auringossa.