Viime viikonloppuna tuli startattua tämän vuoden näyttelyt. Aluksi en meinannut Turkuun Primoa edes ilmoittaa, mutta sinne sitten kuitenkin päädyttiin. Sunnuntaiaamu ei auennut mitenkään lupaavasti, sillä heräsin 1 ½ tuntia ennen kellon soittoa Primon niiskutukseen, joka yltyi ajoittain ulvonnaksi. Vielä aamulenkin jälkeenkin Primo niiskutteli ja hakeutui eteiseen oven taakse istumaan. Juoksuisia narttuja on näkynyt meidän kotikadullamme, joten sillä Primon käytös kai selittyy.

Ja juoksevia tyttösiä näkyi runsaasti myös näyttelypaikalla. Primo alkoi heti kehän laidalle päästyämme ensi töikseen iskeä vieressä odottavaa doobermannineitosta.. hohhoijaa. Kehässä Primo liikkui ehkä kaksi metriä, kunnes veti liinat kiinni ja päätti että näyttelyt on tyttöjen hajujen tutkimista varten. Matossa näkyi selvästi pissaläiskiä, mutta oli se ilmeisen "hajurikas" muutoinkin, sillä Primo ei ole kyllä koskaan aikaisemmin käyttäytynyt noin. Kirjaimellisesti raahasin poitsun omalle paikalleen tuomarin eteen, mielessäni kävi ihan koiran kantaminenkin kun Primo oli kuin mikäkin kivireki... Ensimmäistä kertaa ikinä Primo ei myöskään antanut tuomarin tutkia boltseja vaan laski takamuksensa maahan kerta toisensa jälkeen. Hampaita tutkiessa ei varsinaisesti pakittanut, mutta käänteli päätään ja olisi mieluiten vain nuollut lattiaa. Kyllä siinä tuskahiki nousi otsalle...

Yksilöliikkeet eivät sujuneet sen paremmin, Primon nenä viisti mattoa kuin liimattuna. Tuomaripöydän edessä seistessä Primo läähätti, suusta valui kuola ja korvat olivat kääntyneet taakse, silmissä oli levoton katse. Yksinkertaisesti epäonnistuin koiran esittämisessä niin täydellisesti kuin se vain on mahdollista. Taskussa olevilla herkuillakaan ei ollut mitään vaikutusta Primoon. Olin todella ihmeissäni että saimme edes EH:n.

Rotunsa parhaaksi valittiin oikeutetusti todella upea uros Manusia's Ivo. Onnea!! Kovinkaan monelle koikkerille ei päivän aikana SA:ta herunut. Tuomari Horst Kliebenstein ei mielestäni varsinaisesti ollut tiukka, mutta hänellä oli aika selkeä linja. Ainakin koiran sopiva koko ja vahva pää näyttivät olevan hänelle tärkeitä seikkoja.

Kehässä toilailtuamme ehdimme pyörähtää vähän myyntikojuosastollakin. Mitäpä muuta sieltä olisinkaan löytänyt, kuin kasan herkkuja Primolle, ja tinkattuun hintaan, tietenkin. Olihan siellä monenlaista kivaa tavaraakin esillä, mutta juuri nyt ei ole tarvetta oikein millekään.

Maanantaina Primo oli huuli pyöreänä, kun heti töistä tultuani pakkasin poitsun autoon. Jätkä meinasi revetä liitoksistaan, kun pääsi ulos autosta ja näki ihanan Bertta-cockerin! Teimme mukavan pitkän lenkin, jonka jälkeen pääsimme vielä ihastelemaan Bertan ja omistajiensa uutta kotia. Sisällä Bertta ja Primo innostuivat suuteloimaan, nimittäin minuuttikaupalla hassulaiset lipoivat toistensa kuonoja ja kieliä. Olisi pitänyt kuvata videopätkä, niin hassunnäköistä touhua se oli!

Tiistaina oli hieman rauhallisempi päivä, mutta eilen oli jälleen agilityn vuoro. Aiheena taisi olla tiukat käännökset ja valssi. En tiedä miten tuo ehkä ensimmäiseksi opeteltu ohjauskuvio on minulle niin käsittämättömän vaikea. Aikamoista pyörimistä oli... ja kädet aina liian ylhäällä tai kaukana kropasta. Huh! Primo teki hyvin, mutta minulla oli jonkin verran vaikeuksia ohjaamisessa. Toki käännökset oli myös Primon vaikeammalle puolelle, toiseen suuntaan olisi saattanut sujua sulavammin.

Teimme sivussa vähän A:n alastulokontaktia, ja se sujui aika kivasti. Aivan loppuun tehtiin myös keppejä ohjureilla. Aluksi Primo taas ihmetteli, että miten tämä menikään, mutta yksi onnistunut suoritus ja sen jälkeen loput toistot meni täydellisesti! Mahtavaa! Ihan hyvä mieli jäi treeneistä, vaikka ohjaaja tarvitseekin vielä paljon paljon harjoitusta...