Tänään minulla oli pekkaspäivä, ja piipahdimme Primon kanssa työpaikallani kun minulla oli sinne vähän muutakin asiaa. Toimistossa Primo otti kaikki vastaan häntä heiluen ja jostain syystä oli erityisen kiinnostunut kaikista miehistä? Ehkä Primolla oli ikävä isääni. Poitsu yritti pusutella useammankin naaman, mutta pääsi lopulta putsaamaan yhden vastikevalvojan kasvot korvasta korvaan ja kiipesi vielä hänen syliinsäkin. Taisi olla poitsu vähän hellyydenkipeällä tuulella.

Töissä käynnin jälkeen vein Primon jälleen Halikkoon osteopaatti Leena Piiran huollettavaksi. Aluksi Piira katsoi, miten Primo asettuu seisomaan. Sitten hän vähän tunnusteli takaosaa, ja sanoi "Oho!...." (tässä välissä sydämeni hyppäsi kurkkuun, "apua mitä nyt?!") ."..onpa se paljon paremman tuntuinen kuin viimeksi!" kuului jatko. Jesss! Ei ole siis ollut turhaa kaikki jumppa sun muu - ja uskon, että suuressa roolissa on myöskin ollut vaihtelevassa maastossa lenkkeily. Oli ihana kuulla hyviä uutisia Primon voinnista.

Ensisijaisesti olen iloinen siitä, ettei Primolla ollut lukkoja ja että Piira näki niin huomattavan eron lihaksistossa ja rangan joustavuudessa. Sen lisäksi saimme myös luvan jatkaa agilityä, mikä on myöskin mukava uutinen. Pitäisi aloittaa rauhallisesti matalilla rimoilla ja hyppytekniikalla, jottei tule takapakkia Primon kunnon suhteen.

Toivottavasti ei tule muutakaan takapakkia, kuten toista vastaavaa päällekäymistilannetta enää... Nimittäin säikähdin aika pahasti tuossa yhtenä päivänä, kun metsässä tuli vastaan kettuterrieri ja rottweiler omistajineen. Rottweiler oli uros ja mikäli se oli sama, josta naapurinrouva eräänä päivänä kertoi, on kyseessä nuori, kiltti uros. Koirat olivat irti (kuten Primokin), mutta koska havaitsimme toisemme matkan päästä, jokainen ehti hyvin laittaa koiransa kiinni ennen kohtaamista.

Ohitustilanteessa Primo veti liinat kiinni eikä suostunut ohittamaan polulla, joten kiersimme sitten metsän puolelta. Kettuterrierin ja rotikan omistajat vähän naureskelivat Primon käytökselle, joten selvensin että sitä on koira purrut ja se on epävarma. Pääsimme ohi, ja jatkoin matkaa pitäen Primon hihnassa... vaan rotikan omistaja päästi oman koiransa liian aikaisin irti, ja se lähti seuraamaan meitä. Se kulki ikuisuudelta tuntuvan matkan pari metriä meidän perässämme omistajan huudellessa koiraansa takaisin, kunnes vihdoin ja viimein se palasi omistajansa luokse. Onneksi Primo käyttäytyi koko ajan rauhallisesti eikä jäänyt tuijottelemaan peräänsä. Vaan kyllä pelästyin pahasti. Rotikka oli varmaan kiltti, mutta omistaja käyttäytyi mielestäni hölmösti etenkin kun hän näki Primon käytöksen ja kun vielä kerroin mistä se johtui. No, loppu hyvin, kaikki hyvin... huh!