Otsikon mukaisesti viikon aikana ollaan lenkkeilty uusilla reiteillä uuden kodin nurkilla. Talvella ei kaikille poluille välttämättä pääse, joten olen yrittänyt koluta lähimaastoja jo nyt mahdollisimman monipuolisesti. Aivan lähellä on luonnonsuojelualue, jossa ollaan nyt käyty pariin otteeseen. Ihania polkuja ja ylhäältä kalliolta on hienot maisemat merelle. Toisaalta meri on kyllä sen verran lähellä, että välttämättä ei tarvitse edes kiivetä korkealle sen nähdäkseen. Toisin kuin Turussa, jossa vaikuttaa olevan trendinä rakentaa jokikinen edes etäisesti puistomainen alue mahdollisimman täyteen kerrostaloja, täällä kulkee talojen ja asuinalueiden välissä pienillä metsäalueilla lukemattomia leveämpiä ja kapeampia metsäpolkuja, ja puistoalueita on mielestäni vaikka kuinka paljon. Lenkkeilyreiteistä ja -paikoista ei siis ole ollut pulaa!

Melkoisen suttuinen, kännykällä otettu kuva läheisestä metsästä. Vastaavia polkuja on vaikka kuinka!

 

Ulkoilu on mukavaa, mutta sisätiloihin Primolla on vielä hieman tottumista. Ensimmäisinä päivinä kuulin Primon jäävän ulvomaan ja haukkumaan käydessäni viemässä tyhjiä muuttolaatikoita autoon. Laitoin lapun parille naapurille ja pyysin heitä ystävällisesti ilmoittamaan, jos poitsu jäisi ulvomaan työpäivieni ajaksi, mutta mitään viestiä ei ole naapureilta tullut takaisin. Eikä iltapäiväisin töistä tullessani kuulu mitään. Primo saattaa siis haukkua, mutta ainakin myös lopettaa sen jossain vaiheessa (jos ylipäänsä haukkuu).

Toistaiseksi emme ole vielä tutustuneet lähemmin naapuruston koiriin, vaan lenkeillä ohittelemme namien kanssa. (Se sujuukin muuten hyvin, on omaa laiskuuttani että lopetin ohitusharjoitukset liian aikaisin Primon ollessa nuori.) Kanssamme samassa talossa asuu ainakin yksi iso ja musta uroskoira, jonka suosiossa Primo ei ole. Näimme kyseisen koiran heti ensimmäisinä päivinä lenkillä aamu- ja iltahämärissä, ja molemmilla kerroilla se vaikutti hieman uhoavalta, toisella kerralla Primo vastasi uhoon haukahtamalla. Kolmas kohtaaminen sattui porraskäytävässä, kun olimme poistumassa hissistä ja musta koira omistajineen oli tulossa sinne. Kumpikaan ei osannut odottaa toista (itsekin säikähdin), ja koirilla oli hetken hieman rähinä päällä... Nopeasti ne siitä rauhoittuivat, mutta Primosta ja vanhemmasta uroksesta ei selvästikään tule kavereita. Enkä sano, että se olisi mustan koiran vika, sakemanni-kokemuksen jälkeen Primosta on tullut valikoivampi ja se nyt vain on välillä tuollaista pöhisemistä urosten kesken, varsinkin kun ollaan hihnassa.. Onneksi Primolle yleensä riittää haukahdus tai kaksi, sitten se rauhoittuu ja huomio kiinnittyy muualle. 

Keskiviikkona työkaverini ystävällisesti lähti lenkkiseuraksi espanjanvesikoirinensa. Tyttöjen nimet olivat Rasta & Fari, ja siinäpä olikin varsin vauhdikas ja tiivis kaksikko. Rasta 6v. irvisti Primolle lenkin alkupuolella, ja koko loppulenkin poitsu kulki erittäin esimerkillisesti ja säyseästi. Rasta ei ollut mitenkään kohtuuton, se vain seisahtui Primon eteen ja irvisti, mutta viesti meni perille. Mieluummin noin kuin että Primo olisi esim. ollut koko ajan kiipeämässä tyttösten selkään... Lenkkeilimme juurikin noilla merkityillä ulkoilureiteillä ja luonnonsuojelualueella, ja maasto oli mahtavaa. Reilussa kahdessa tunnissa teimme noin 5-6 kilometrin lenkin hyvinkin vaihtelevassa metsikössä. Kallioinen maasto tekee hyvää Primolle, eikä tuo kiipeäminen itsellekään ihan kevyttä ollut.

Siellä se Turku häämöttää. Näkymiä Vaarniemeltä 5.10.2011.

 

Espanjanvesikoirat Fari ja Rasta 5.10.2011.

 

Koirapuistossa olemme käyneet kerran. Reippaalla tahdilla sinne kesti kävellä melkein kolme varttia, kun ennen lähin puisto oli 10-15 minuutin matkan päässä. Puistossa ei ollut ketään sinne mennessämme, mutta pian seuraksi tuli vuoden ikäinen bernityttö. Sen vanavedessä seurasi kaksi mustaa suursnautseria, joista toinen oli 3-vuotias narttu ja toinen vuoden vanha uros. Primoa ensin vähän pelotti kolmen mustan seuralaisen keskellä, mutta lopulta poitsu jopa innostui leikkimään snautseritytön kanssa, berni kun ei lähtenyt leikkiin Primon yrityksistä huolimatta.

Myöhemmin puistoon tuli vielä suurin koskaan näkemäni berniuros, jolle Primo ensin vähän luimisteli mutta taisi lopulta todeta kaverin lempeäksi jättiläiseksi. Koirapuistossa oli ilmeisesti rakennustyöt kesken. Snautserien omistaja tiesi kertoa, että puistoa laajennetaan ja siihen tehdään pienille ja isoille koirille omat puolet, mikä oli ihan hyvä uutinen. Tosin ehkä emme silti kovin usein malta lähteä hienoista lenkkimaastoistamme noin kauaksi nököttämään koirapuistoon.

Muuton pyörteissä Primon kanssa jumppaaminen tuppasi vähän jäämään, mutta nyt olen yrittänyt päivittäin muistaa tehdä harjotteita. Toivottavasti niistä ja simuloinnista on hyötyä, ja Piirakin huomaisi edistystä tapahtuneen seuraavalla käynnillä marraskuussa. Ensi viikolla Primolla on myös hieronta, sekin osana kuntoutusta. Alla vielä kuva havainnollistamaan tuota simulaatiota. Eli side kulkee jalasta lantion ympäri ja edelleen kaulalle. Onneksi Primoa ei tunnu hirveästi siteen laittaminen haittaavan, aluksi sitä pitää vähän ihmetellä mutta liikkuminen sujuu kuitenkin ihan hyvin.