Muutaman ihmisen vinkkaamana olen nyt kaksi kertaa käynyt Primon kanssa Turun YO-kylän koirapuistossa. Sielläkin on omat aitaukset isoille ja pienille koirille, ja kuulemma alueella on paljon pieniä koiria. Lähdin sitten alkuviikolla katsomaan, josko Primolle löytyisi välillä omankokoista koiraseuraa. Silloin aitauksessa oli keskikokoinen villakoiratyttö, jolla oli ikää n. 7 kuukautta. Se tuli Primon kanssa tosi hyvin juttuun, ja lapsoset kirmasivat yhdessä puistoa ympäri. Lisäksi Primo leikki kahden mäyräkoiran kanssa. Oli mukava nähdä pojan taas vaihteeksi harrastavan takaa-ajoleikkiä ja sellaista sinne tänne säntäilyä, eikä aina vain yrittävän nylkyttää muita koiria. Tänään kävin Primon kanssa YO-kylän koirapuistossa toista kertaa, eikä siellä sadekelin takia ollut tietenkään ketään.

Tiistaina olin Primon kanssa taas L-SSK:n järjestämässä näyttelykoulutuksessa sunnuntaista Raision näyttelyä silmälläpitäen. Koulutukseen osallistuvia koiria oli tällä kertaa vain neljä. Jälleen toimittiin niin kuin näyttelyssä toimittaisiin, paitsi että kouluttaja tutki koirat paljon perusteellisemmin kuin mitä yleensä tuomarit tutkivat. Primokin seisoi pöydällä varmaan useita minuutteja kouluttajan silitettävänä, tunnusteltavana ja tutkittavana.

Ihan mukavasti poika pysyi rauhallisena ja antoi käsitellä itseään. Pylly tosin tömpsähti pöytään kaksi kertaa, mutta mielestäni se ei ollut niin kovin vaarallista, kun kyseessä on kuitenkin kovin nuori koira ja tutkimisaika oli tosiaan pitkä. Kouluttajan mielestä Primo käyttäytyi pöydällä ikäisekseen hyvin rauhallisesti ja kokeneen oloisesti. Toivottavasti myös sunnuntaina sujuisi kehässä hyvin! Nyt onkin luvattu koko viikonlopuksi aika reippaasti sadetta. Saa nähdä sitten missä määrin vettä tulee sunnuntaina. Kunpa ei ihan kaatamalla sentään...

Tällä viikolla oli myös L-SSK:n kevätkoulutuskauden päättäjäiset. Päätöstapahtumana oli leikkimielinen Piian Pysti -kilpailu. Se muodostui kolmesta osuudesta: tokosta, jäljestä ja juoksusta. Eri lajit sai suorittaa rasti-tyyppisesti haluamassaan järjestyksessä, ja me aloitimme Primon kanssa tokosta.

Liikkeelle lähdettiin perusasennosta ja pisteiden kirjaaja/"tuomari" huuteli esim. "eteenpäin mars", "täyskäännös" jne. Primo ei lähtenyt kertaakaan karkuun kontaktista, mutta seurasi aika edessä ja kaukana sivulla (tapansa mukaan). Ja liikkeestä pysähtyminen ei mennyt kovin kauniisti, Primo istuutui melko kauas etuvasemmalle minusta. Lenkillä välillä aina teen noita pysähdyksiä, ja joskus ne ovat Primolta tosi hyviä, joten paremminkin se olisi voinut mennä. Möllitokon lopuksi tehtiin tokohyppy, joka oli minulle täysin vieras asia entuudestaan. Sain ohjeet tehtävän suorittamiseen, ja ensimmäisestä käskystä Primo nousi ja meni lähemmäs estettä, melkein hyppäsikin, mutta ei sitten kuitenkaan. Toinen yritys onnistui ja Primo jopa jäi esteen toiselle puolelle minua odottamaan, mikä oli minulle täysi yllätys.

No, tokoilusta jatkoimme jäljelle, jota emme myöskään olleet vielä kertaakaan kokeilleet. Jälki oli U:n muotoinen ja leppoisasti raahattu linnulla varmaan metrin korkeaan heinikkoon, johon oli siten ainakin osittain jäänyt jäljentekijän kulkureittikin. Osoitin Primolle jäljen alun, ja se alkoi ihmeissään haistella. Aina kun Primo eteni, kehuin sitä, ja se alkoi ymmärtää mistä oli kyse. Heinikko oli niin korkeaa, että välillä Primo loikki eteenpäin, enkä ole aivan varma, tuliko sille pieni hukka jossain kohtaa vai loikkasiko se muuten vähän turhan kauas. Juuri ennen kaatoa Primon häntä painui koipien väliin, se venytti kaulaansa ja tuhahteli epävarmasti. Linnun haju selvästi epäilytti. Kehuin pikkumiestä ja yllytin menemään lähemmäs, ja menihän se sitten, parin haukahduksen saattelemana. Hetken haisteltuaan Primo koski lintuun ja otti sen sitten jopa suuhunsakin.

Viimeiseksi Primo osallistui juoksukilpailuun. Matkaa oli varmaan 50 metriä, ja periaatteessa kyseessä oli siis luoksetulo ilman taitopisteitä, vain nopeus ratkaisi. Hoksasin mennä vähän maaliviivan taakse, jottei Primo alkaisi jarrutella ennen maalia. En tiedä mikä Primon aika oli, mutta kovaa kyytiä se tuli suoraan luokse!

Piian Pystin aikuisten ohjaajien luokkaan osallistui vain 7 koirakkoa, ja sijoituimme Primon kanssa mukavasti jaetulle kolmannelle sijalle. Kilpailun kolmesta lajista vain juoksu oli Primolle ennestään tuttu, joten oli kyllä kiva yllätys tulla palkituksi, kun lähdin ihan vain huvikseni tapahtumaan. Ja mukava päätöstapahtuma olikin, osallistujia tosin olisi voinut ollut enemmänkin.

Tämän viikon agilitytreenit eivät sitten menneetkään ihan putkeen. Tai hyvin Primo suoritti esteitä, ei juossut kertaakaan putken ohi, meni pussistakin jo vähän kovemmalla vauhdilla läpi, hyppäsi ihan matalalla olevaa rengasta ja pienimmillä mahdollisilla korkeuksilla muitakin esteitä. Pöytä on varmaan edelleen Primon suosikki. Ainoa jännityksen paikka oli se, kun Primo ensimmäistä kertaa ikinä pysähtyi keskelle tunnelia hetkeksi haistelemaan, mutta ilman koivennostoa se sieltäkin sitten tuli kutsuttaessa ulos.

Kaikki sujui mukavasti, kunnes yksi koirista kävi Primon kimppuun juuri, kun olimme suorittaneet hyppyesteen ja palkkasin Primon. Meteli oli kauhea ja kuola lensi, enkä pystynyt tekemään oikein mitään. Yritin mennä väliin, taisin jopa välillä saada Primon pannastakin kiinni, mutta koirat juoksivat minua ympäri ja metakka jatkui. Primo sai jossain vaiheessa sen verran häädettyä toista koiraa kauemmas, että se hyppäsi Primolta turvaan putken päälle, ja sillä hetkellä nappasin pikkupoitsun syliini ja lähdin viemään pois.

Onneksi Primolle ei käynyt kuinkaan, puremajälkiä ei löytynyt, poika oli vain kuolainen. Muutama estekin tuli vielä välikohtauksen jälkeen suoritettua, jottei koiralle jäisi ikävä mielikuva treeneistä. Kouluttajan mielestä Primo sai ehkä jopa nostettua statustaan onnistuessaan häätää 2-vuotias maxikokoinen uros kimpustaan, mutta minä olin tapahtuneesta niin järkyttynyt ja pahoillani, että meni kyllä täysin maku sen illan treeneistä ja vähän koko agilitysta. Tuntui pahalta, kun hyökkäys tuli aivan yllätyksenä, ja sitten koki itsensä täysin kykenemättömäksi puolustamaan koiraansa.

Pääasia on tietysti se, että Primo on kunnossa ilmeisesti sekä henkisesti että fyysisesti. Varsinaista innostusta agilityn kotiläksyjen treenaamiseen ei minulla silti ole ollut, mutta ehtiihän tässä vielä. Kurssikertoja onkin enää vain kaksi jäljellä. Sinnikkäästi sitten kai loppuun asti vaan, ja täytyy olla huolellinen ettei vastaavaa pääse enää tapahtumaan.

Huomenna Primoa odottaakin iloinen yllätys, kun vanhempani tulevat takaisin Suomeen kahden viikon etelänlomaltaan. Paitsi että Primo varmaan "itkee" ilosta vanhempani nähdessään, pojalle on kuulemma ostettu tuliaiseksi lelu. Siitä, miten täysin Primo on hurmannut vanhempani, kertoo jotain ehkä se, että soitellessaan Kreikasta vanhempani ovat halunneet minun laittavan puhelun kaiuttimeen, jotta he voisivat puhua Primolle ja kuulla myös miten Primo reagoi.

Olen tällä viikolla heittänyt taas pari Primon vinku-pehmolelua roskiin. Jätkä repi ne niin palasiksi, että kiinniompeleminen kävi mahdottomaksi. Onneksi meidän junnu on niin viisas, että purkaa pureskeluvimmansa luihin ja leluihin, eikä kenkiin, sohvaan tai muuhun arvokkaampaan omaisuuteen... Yritän aina käyttää koiranlelutarjouksia hyväksi niitä nähdessäni, kun Primo tuhoaa lelujaan melkoisella vauhdilla. Pari viikkoa sitten hankin Anttilasta Primolle vinguttoman nallen. Tälläkin kertaa Primo etsi heti lelun heikoimman kohdan (nallen nenä), ja on määrätietoisesti syönyt sen yhä uudelleen auki minun neulomisyritysteni jälkeen. Rauman näyttelystä ostamaltani nalleltakin lähtivät silmät heti ensimmäisten leikkimistuntien aikana.

Olen ottanut leluihin sen asenteen, että korjailen niitä sen verran kuin se tuntuu järkevältä, ja heitän sitten menemään. Primon riepoteltavaksihan ne on tarkoitettu, ja uusia saa kuitenkin melko halpaan hintaan. Nyt Primolla on jo kaksi vingutonta pehmolelua (Anttilan nalle ja Ikean kani), ja nekin ovat pojalle todella mieluisia... siispä esimerkiksi Ikeaa voisi jatkossakin hyödyntää koiranlelujen hankintapaikkana.