Edellisviikon agilitytreenien jälkeen ei juurikaan ollut intoa treenailla agilitya tai kurssilla saatuja kotiläksyjä. Toisen koiran hyökkäys laski vähän minun kiinnostustani koko lajia kohtaan - ja nimenomaan siis minun kiinnostustani, Primossa en ole huomannut mitään muutosta agilityn suhteen. Viime viikon treeneissä jätkä oli oma itsensä ja suoriutui jopa kotiläksyksi annetusta tehtävästä ihan hyvin, vaikka emme juuri ollenkaan olleet sitä harjoitelleet.

Primon päälle käynyt koira sitä vastoin on selvästi ottanut siitä nyt silmätikun. Pidin viime viikon agilitykoulutuksessa visusti huolta, ettemme osuisi lähellekään kyseistä tolleria treenien aikana, vaikka tollerin omistaja pitikin koiransa kytkettynä. Yhdessä vaiheessa koirakko kuitenkin käveli muutamien metrien päässä meistä esteeltä toiselle siirtyessään, ja saman tien tolleri alkoi rähistä Primolle, joka silläkin kertaa oli kontaktissa minuun. Primo ei onneksi reagoinut tilanteeseen mitenkään.

En tiedä ovatko urokset sitten liian saman ikäisiä, kulkeeko Primo treeneissä liian omahyväisen näköisenä vai meneekö koirien kemiat vaan niin pahasti solmuun, kun niiden välille nyt on kehittynyt tuollainen tilanne. Primo on tähän asti tullut niin hyvin toimeen oikeastaan kaikkien kanssa - ja toivottavasti sama jatkuu vastakin. En ymmärrä mikä pienessä kooikerpojassa niin kovasti ärsyttää treeniryhmämme tolleria. En ole huomannut sen suhtautuvan kehenkään muuhun ryhmämme koirista samalla tavalla. Primoa se on mielestäni alusta asti tuijotellut pitkään, kerran jopa niin pitkään että Primo alkoi haukkua sitä.

Agilityssa oli viimeksi siis ihan mukavaa, mutta täysin rentona ja luottavaisena en silti pystynyt olemaan. Ylihuomenna agilitykurssi päättyykin, ja pitäisi alkaa miettiä, miten toimia jatkon suhteen. Olisi mielenkiintoista jatkaa harrastusta, mutta paikan vaihto on varmaan edessä.

Sitten viime kirjoitukseni olen yrittänyt ryhdistäytyä naksuttelun saralla Primon kanssa. Lähinnä olen kertaillut vanhoja juttuja ja yrittänyt saada Primon paikkamakuuseen sekä istumiseen kestävyyttä. Lisäksi olen yrittänyt opettaa Primolle, että sen tulisi maata/istua aloillaan, vaikka minä esim. kiertäisin sen ympäri. Pojan pää kääntyy kuin luotain sen seuratessa minua katseellaan, mutta onnistuineita paikallaanoloja ollaan saatu jonkin verran tehtyä. Lisäksi olen nyt tosissaan yrittänyt opettaa noutamista naksuttimen avulla. "Peitä muut mahdolliset kulkusuunnat kuin kouluttajan luo palaaminen" ja "kelaa koira hihnan avulla lähemmäs" eivät olleet toimivia neuvoja Primon opettamiseen, joten turvaudun nyt sitten naksuttamiseen. Välillä sujuu huonommin, välillä paremmin, ja matkaa siihen suoraan käteen palauttamiseen on vielä rutkasti. Näiden lisäksi olen alkanut vaatia luoksetulossa sivulle tuloa, kun ennen riitti se että tuli luokse.

Tänään muistin Porin KV-näyttelyn lähestyvän, ja kävin huvikseni katsomassa, josko aikataulut olisivat jo netissä. No, olivathan ne, en edes huomannut katsoa miten pitkään ne ovat jo olleet nähtävillä. Näyttelyn sivuilla odotti muutama yllätys, nimittäin norjalainen tuomari onkin vaihtunut saksalaiseen, ja lisäksi kooikerhondjet arvostellaan sisällä Karhuhallissa. Sattuvatpa kooikerit olemaan vielä kehän viimeinen rotukin. Sisätiloissa näytteleminen lisäsi jännitystäni heti, sillä olemme ennen olleet vain ulkonäyttelyissä. Ja tämähän on kuitenkin vasta toinen junioriluokan näyttelymme... En minä koirasta ole niin huolissani, mutta kunpa vaan itse osaisin käyttäytyä kehässä!