Tammikuussa tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun vaihdoimme nykyiseen agilityn treeniryhmäämme ATT:llä, ja kevään aikana koin jotenkin tarpeelliseksi pohtia vuoden aikana tapahtunutta kehitystä - tai sen puutetta. Jo jonkin aikaa minulla oli ollut treenien jälkeen vähän turhautunut olo, sillä Primo meni hyvin, mutta omassa suorituksessani ei ollut kehumista.

IMG-20130414-WA0000%20%28338x450%29-norm

Primo on todellinen Hau-Hau Champion-fani :)

Reilun vuoden aikana Primo on kehittynyt mielettömän paljon. Päästessään hallin pihalla ulos autosta se vetää nykyään suoraan hallin ovelle. Myös reilut pari vuotta sitten se juoksi irti päästyään suoraan ovelle, kylläkin hallin sisäpuolella... Nykyään Primo on hallilla innokas, ei aina malttaisi edes odottaa lähdössä. Tästä pääsemmekin toiseen kehityskohtaan: Primo pysyy lähdössä paineistumatta pääsääntöisesti hyvin. Joskus saattaa varastaa, mutta ei siinä mittakaavassa että se olisi jotenkin ongelma.

Primon vauhti on parantunut. Toki vauhti hidastuu aina toistojen myötä, mutta ensimmäiset yritykset mennään täysillä ja vauhti pysyy yllä pääsääntöisesti paremmin/pitempään kuin aikaisemmin. Lelupalkka toimii ehkä hieman aikaisempaa paremmin, parhaiten toimivat frisbee ja Anne H:n huovuttama vinkupallo. Mutta on se poika vaan niin ahne että jossain vaiheessa treenejä lelu ei enää sytytä ja silloin pitää olla nameja. Samapa tuo mistä se palkkautuu, pääasia että palkka tulisi aina oikealla hetkellä...

20130420_091416%20%28338x450%29-normal.j

Mökillä 20.4.2013

Esteiden suoritusvarmuus on parantunut. Esimerkiksi pussia ei enää tarvitse ottaa aluksi aina yksittäisenä esteenä, vaan se menee pääsääntöisesti osana rataa. Kontakteille on ehkä tullut hivenen vauhtia lisää, roimasti lisää saisi kuitenkin tulla etenkin puomille. Alastulot menee puomilla paremmin, A:n alastuolla on vähän vaikeuksia kun vauhti nousee. Näihin voi kuitenkin olla ihan tyytyväinen tässä vaiheessa. :) Keinu on edelleen erittäin kesken. Alkuvuodesta tuli vähän edistystä, nyt ei olla taas hetkeen treenattu. Kepit edistyy vähitellen, ohjureilla tehdään kunnes olen vauhtiin ja rytmitykseen tyytyväinen.

20130423_185600%20%28338x450%29-normal.j

Entäs oma kehitys sitten? Varmistelen liikaa, saattelen Primoa enkä luota siihen, jolloin tulee helposti kiire ohjaamisen kanssa ja sitten menee huitomiseksi ja sivuaskeleiksi ja tulee ihmeellisiä roiskaisuja. Lisäksi edelleen yleisin treeneissä toistuva ohje on "kato sitä koiraa". Ja koska Primo menee alussa täysillä ja hiipuu toistojen myötä, pitäisi osata paremmin rytmittää oma liike. Ajoitukseni on todella usein pielessä. Uusin ilmennyt ongelma on "kauko-ohjaus", eli Primo saisi kuulemma tulla lähemmäs minua tietyissä tilanteissa.

Lyhyesti ohjaamisesta: olen usein väärässä paikassa väärään aikaan, en hahmota missä käteni ja jalkani milläkin hetkellä ovat, radanlukutaito on kohtalaisen pyöreä nolla, ohjaus on poukkoilevaa, välillä koira katoaa selän taakse ja ajautuu väärälle puolelle... Ainoa positiivinen asia jonka keksin oli, että olen ehkä oppinut olemaan jännittämättä ihan yhtä paljon kuin joskus... tai sitten en.

Muun muassa näitä edellämainittuja asioita pohtiessani iski tietenkin valtava agilitymasennus: pitäisikö kokeilla jos joku toinen ohjaaja onnistuisi Primon kanssa paremmin vai pitäisikö antaa ryhmäpaikka pois ja lopettaa koko touhu, ja niin edelleen.

Sitten tulin ajattelleeksi, että ehkä voisin kokeilla jotain uutta. Eniten jännittää aina uusi kouluttaja ja vieras treeniryhmä, joten haastaakseni itseni ostin hetken mielijohteesta keväällä irtotreenin Tuulia Liuhdon mölliratakurssilta. Tilanne tuli eteen niin äkkiä, etten tajunnut edes etukäteen jännittää sitä, ettei Primo ollut koskaan ennen käynyt Purina Centerillä ja koko halli esteineen olivat sille täysin vieraita. Kaikki muut ryhmässä olivat todella paljon kokeneempia ja kisasivat varmasti 1-3 luokissa, mutta koulutus oli mielettömän hyvä ja silmäni avautuivat monessakin asiassa.

Primo jaksoi upeasti, se meni kovaa ja innokkaasti. En muista oliko kukaan aikaisemmin edes sanonut sitä estehakuiseksi, mutta koulutuksessa sain sen kuulla olevan sitä (varmasti, kun ohjaukseni oli kerrankin sujuvampaa!). Treeneissä sain huomautuksen siitä miten paljon huutelen "täällä, tässä tässä". Kun tukin suuni ja keskityin ohjaamiseen, Primo meni vieläkin paremmin.

Kevään aikana ostin vielä kolme muutakin treenikertaa Tuulian ohjaustekniikka- ja mölliratakursseille. Emme ole varmaan koskaan tehneet niin vaikeita ratoja kuin mölliratakurssilla, mutta Primo on yllättänyt minut positiivisesti joka kerta. Tänään teimme allaolevan kuvan mukaista rataa, aikaisemmista minulla ei valitettavasti ole kuvaa.

20130528_203934%20%281%29-normal.jpg

Koska olin päättänyt että on muutoksen ja itsensä haastamisen aika, ilmoittauduin myös ATT:llä järjestettäville yksittäisille ohjaustekniikkakursseille. Mahduimme mukaan kahdelle treenikerralle, toisen aiheena valssit ja merkkaaminen, toisella kerralla niistot ja nostot. Etenkin jälkimmäinen teema oli meille todella vaikea eivätkä varsinkaan nostot tahtoneet millään onnistua, mutta ehkä saan nekin aikanaan sisäistettyä.

En tiedä onko ohjaukseni muuttunut juurikaan sen paremmaksi näiden muutamien treenikertojen myötä, mutta koen saaneeni ainakin vähän lisää itsevarmuutta nähtyäni, miten hyvin Primo voi mennä ja miten hyvin yhteistyömme saattaa sujua. Olen yrittänyt pitää kiinni vähäsanaisemmasta ohjauksesta ja luopua "tässättelystä". Olen saanut huomata, että vaikka Primo ei tiedä (etten minäkään tiedä) millä nimellä jotakin ohjauskuviota kutsutaan, niin se saattaa silti hyvinkin helposti kääntyä pienessäkin tilassa ihan oikeaan suuntaan, kun vain sen osaan sinne ohjata. Yksi suurista ongelmistamme kun on ollut juurikin nämä laajat kaarrokset ja käännökset, jotka siis tietenkin johtuvat minun väljästä ohjaamisestani... Ongelma ei ole poistunut kuin taikaiskusta, mutta olen saanut näyttöä ja uskoa paremmasta. :)

20130425_081117%20%28338x450%29-normal.j

Paikka (kevät)auringossa 25.4.2013.

Kuten joku viisas on joskus sanonut: jos jokin ei suju, on turha hakata päätään seinään ja yrittää samaa yhä uudelleen. Järkevämpää on etsiä muita ratkaisuja. Aina toistelen sitä, kuinka meillä ei ole kisaamiseen liittyviä tavotteita agilityssä, vaan enemmänkin tavoitteet liittyvät hauskanpitoon ja yhteistyön kehittämiseen. Vaikka meillä on ATT:llä mukava treeniryhmä, on erilaisissa koulutuksissa käyminen antanut vähän uutta intoa treenaamiseen. Tekee myös ihan hyvää käydä välillä treenaamassa eri paikoissa erilaisilla esteillä.

 

Loppukevennykseksi vielä kuvia Bullbenz K-pentueesta reilun 7 viikon ikäisenä: linkki kuviin