Kylläpä taas on vierähtänyt tovi viime päivityksestä. Tässä on saanut opinnäytetyötä kirjoitella ihan mukavasti, niin ei tahdo ajatus enää riittää blogin kirjoittamiseen. Nyt kuitenkin vähän asiaa viimeaikaisista tapahtumista:

Keskiviikkona 15.9. alkoi L-SSK:n aktivointitokokurssi, mikä käytännössä tarkoittaa vähän eri lajeihin tutustumista. Ensimmäisellä kerralla kokoonnuimme Hirvensalossa ja lähdimme siitä ryhmänä metsään luontopolulle. Siellä sitten suoritettiin erilaisia tokoilutehtäviä, esim. luoksetulo ryteikössä piileksivän omistajan luo ja tokohyppy kaatuneen puunrungon yli. Tämä viimeksimainittu meni muuten hyvin! Nappisuoritus, vaikka siellä Atten Aarteessa ei onnistunutkaan.

Lopuksi päästimme koirat vapaaksi, ja kaikki tulivat loistavasti toimeen keskenään ja pysyivät yhtenä ryhmänä omistajiensa ympärillä. Koska tapaamispaikka oli Hirvensalon uuden koirapuiston vieressä, niin päästinpä Primon sitten vielä hetkeksi sinnekin leikkimään yhden 2-vuotiaan sekarotuisen, leikatun uroksen kanssa. Meidän lisäksi spanieliporukastamme joukkoon liittyi myös portugalinvesikoirauros. Mukavasti kaikki leikkivät keskenään, paitsi että sekarotuinen poitsu taisi loppua kohden vähän kyllästyä kahden spanielin taholta tuleviin astumisyrityksiin...

Perjantaina 17.9. lähdin iltapäivällä ajelemaan kohti Punkalaidunta ja majatalo Hiidenhelmeä. Suomen Kooikerhondjeyhdistys ry järjesti siellä jäsenilleen koko viikonlopun kestävän tapahtuman. Olimme paikan päällä hyvissä ajoin, ja majoituimme samaan huoneeseen Jonnan, Uffe-enon (Bullbenz Kooi Udde Geri) ja Islan (Cirtap's Unique Isla van Unika-K) kanssa. Isla ja Primo käyttäytyivät kuin bestikset konsanaan, eikä Uffen ja Primon välillekään syntynyt mitään rähinöitä, kunhan vähän vahdimme etteivät pojat päässeet aivan nenäkkäin. Ensimmäisenä iltana teimme koko porukalla (5kk ikäistä Sisiä lukuunottamatta) yhteislenkin, ja mukavasti koirat tulivat toimeen keskenään. Illalla ei meinannut millään tulla uni, ja varmaan jokaisessa huoneessa koirat alkoivat möykätä pienimmästäkin rapsahduksesta.

Lauantaina ohjelma alkoi agilitytreeneissä. Ryhmät oli jaettu mukavasti kolmeen: kisaaviin, mölleihin (eli kisaamaan tähtääviin) sekä vasta-alkajiin eli junnuihin. Junnuilla tarkoitettiin tässä tapauksessa lähinnä koiria, eikä junnuikäisiä ohjaajia.  Kristiina Oksa veti meidän vasta-alkajien treenit, ja vaikka kuhunkin koirakkoon käytetty aika oli melko lyhyt, koin kyllä todella saaneeni henkilökohtaista opastusta. En tiedä olinko itse vapautuneempi kuin viime agilitykerroillamme, vai mistä oli kyse, mutta Primon "motivaatiokato" oli tiessään ja jätkä suoritti esteitä hyvinkin vauhdikkaasti ja keskittyneesti! Olin todella iloisesti yllättynyt! Kävimme lähinnä läpi palkkaamista, ja suoritimme ainoastaan hyppyestettä. Tajusin myös, kuinka tärkeää oma asento on: jos oma kroppa näyttäisi olevan menossa jonnekin aivan toiseen suuntaan kuin suoritettavaa estettä kohden, niin totta ihmeessä koirakin on menossa jonnekin aivan muualle.

Päivällä koirat saivat levätä sen aikaa, kun me ihmiset kävimme metsässä tutustumassa hakuun Kodan (Callitris Hidalgo Erminia) ja Fayzan (Royal Fayza v. Dyjadin) näyttäessä, miten homma käytännössä toimii. Aluksi tietenkin asianmukaisesti merkittiin hakualue krepein ja tallaamalla. Pääsin piiloon maalimieheksi Kodalle, ja sain siten todella lähietäisyydeltä kokea, millaiselta tuntuu kun innokas työkoira tekee ilmaisuhaukkua aivan naaman vieressä.  Oikeasti oli kyllä aika vaikuttavaa nähdä, miten koirat metsällä toimivat.

Leiripaikalla päivä jatkui agilityllä, jota tällä kertaa opasti meille Sami Oksa (joka aikaisemmin opetti siis edistyneempiä koirakoita). Teimme muutamia toistoja renkaalla (joka oli sellainen hieno harjoitusrengas, ettei kehikon väleistä mahtunut hyppäämään; läpi pääsi ainoastaan renkaasta), putkella ja hyppyesteellä. Nämä kaikki sujuivat Primolta hyvin.

Teimme ensimmäistä kertaa 5 esteen sarjaa, kun Sami laittoi 5 hyppyestettä suoraan linjaan. Jätin Primon ensimmäisen esteen taakse ja menin itse ensimmäisen ja toisen esteen väliin, annoin lähtökäskyn ja juoksin täysillä toiseen päähän toivoen, että Primo hyppäisi edes osan esteistä. Vaan hienosti poika suoritti molemmilta puolilta ohjattuna kaikki esteet heti laakista! Superpalkka hienolle pojalle (jolle uusi kong wubba -lelu treeneissä tuntuu toimivan)!

Sitten kokeilimme eteen lähettämistä siten, että Sami näytti koiralle namipalkkaa, jonka kanssa meni muutaman esteen taakse. En nähnyt tapahtunutta, koska juoksin Primon rinnalla, mutta lähtökäskyn jälkeen Primo hyppäsi kai väärästä kohtaa heti ensimmäiselle esteelle, koska rima osui sitä rintakehään ja putosi. Primon into hävisi sillä sekunnilla, ja se kipitti kentän laidalle. Hain pojan takaisin, mutta Primo ei halunnut hypätä ennen kuin Jonna piti sitä esteen takana ja minä menin toiselle puolelle nakkien kanssa kutsumaan. Pari toistoa tällä tavalla suurten kehujen kanssa, ja Primo alkoi palautua säikähdyksestään. Vaikka välissä oli pieni tauko, ei viimeinen este, eli pituus, enää jaksanut kiinnostaa Primoa. Taisimme me sen kerran tai kaksi ylittää minä edellä ja koira perässä, mutta en viitsinyt enää painostaa Primoa kun suurin into oli selvästi mennyt.

Riman tippuminen harmitti vähän, sillä Primo oli ennen sitä todella vauhdissa ja kaikki sujui upeasti. Mutta olen ennenkin huomannut, että Primo on vastaavissa tilanteissa vähän herkkä, ja tarvitsee pienen rohkaisun uuteen yritykseen. Siksi pidin tärkeänä, että hyppyeste tulee suoritettua, ettei jää mitään ikäviä mielleyhtymiä. Ja toisaalta en halunnut väkisin tuputtaa Primoa esteille, kun siitä näki että mielenkiinto laski, kun ei palkkakaan enää samalla tavalla kiinnostanut.

Lauantaipäivän aikana kokeilin Primon kanssa nurmikentällä olleen tokoesteen suorittamista. Halusin nähdä, oliko Atten Aarteessa tapahtuneessa välikohtauksessa kyse sen hetkisestä oikusta, vai oliko tokohypystä kesän aikana kehittynyt Primon mielessä jokin mörkö. Selvästikin Primoa ei vain ollut Atten Aarteessa enää huvittanut jatkaa työskentelyä, sillä se suhtautui aivan normaalisti tokoesteeseen, ja suoritti hienosti tokohypyn pari kertaa. Nähtävästi nuori poitsu vain oikuttelee ja näkee pikkumörköjä kuten ikävaiheeseen kuuluu, mistään sen kummemmasta ei ollut kyse. Helpotus se on tämäkin...

No, lauantai-iltana olivatkin koirat huoneissa huomattavasti hiljaisempia ja Primokin torkkui sylissäni kuin mikäkin raato jo iltakahdeksalta. Sunnuntaiaamuna lähdimme koirien kanssa metsään aluksi tutustumaan rullakoiran toimintaan (eli rullalla ilmaisevaan hakukoiraan) ja sitten saimme kokeilla hakua omien koiriemme kanssa. Otimme ihan alkeita, eli maalimiehet antoivat koirien haistaa nakkeja käsissään, menivät sitten koiran nähden vähän matkan päähän piiloon jonkin mättään taakse, ja sitten koira päästettiin irti ja kehotettiin etsimään maalimies. Maalimiehet tietysti palkkasivat ja kehuivat vuolaasti, mutta mitään ilmaisua ei vaadittu.

En nyt enää edes muista, mutta taisin mennä maalimieheksi ainakin Julialle (Oorbellen Julia), Nuutille (Wishdecoy Raymond Olivia) ja Islalle, ja ehkä jollekin muullekin...? Primo on se verran avoin kaveri, että sitä ei paljoa tarvinnut yllyttää etsimään maalimiehiä, kun se vaan oli saanut nenäänsä herkkujen tuoksun. Sinne se loikki maalimiesten luokse aivan täpinöissään. Antoi muutaman pusunkin koulutusta vetävälle naiselle, joka ei siis kuulunut yhdistykseen ja oli siten Primolle täysin vieras.

Sunnuntaipäivä jatkui leiripaikalla kooikerhondjein kilpajuoksulla. Kiritin Primoa vähän vinkulelun avulla, ja jätkähän vauhditti itsensä kolmanneksi. Yksitellen siis koirat juoksivat ja sekuntikellolla otettiin aikaa. Voittaja oli selkeästi Olli (Bullbenz Kooi Olly Sade), aikakin taisi olla 5.44 sekuntia tai ainakin vahvasti sinne päin... Primon aika oli muistaakseni suunnilleen 5.77. Myöhemmin oli leiripaikalla vielä mahdollisuus kokeilla vähän agilityä leirivetäjämme Anne H:n johdolla. Halusin mennä tekemään muutaman esteen, jotta varmistuisin siitä, ettei Primolle jää epämiellyttävä olo agilitystä. Aluksi Primoa olisi enemmän huvittanut mennä moikkaamaan tyttöjä kentän laidalla, mutta sitten se suoritti mukavasti putken, renkaan ja hypyn. Ei merkkiäkään siitä, että olisi eilinen epäonnistuminen painanut mielessä - hienoa! Lopuksi laitoimme Primon A-esteelle siten, että sen takajalat olivat kontaktilla ja etujalat maassa, ja namiautomaatti toimi kehujen kera. Sitten palkkaus loppui ja tyynesti koira pois kontaktilta. Ideana siis, että kontaktilla on kivaa, ja kiva loppuu kun lähdetään pois.

Loppupäivä kului tavaroita pakatessa, huonetta siivotessa ja agilityrataa purkaessa, ja sitten olikin kotiinlähdön aika. Kyllä oli melko rauhallinen ilta kotona vanhempien luona, taisi olla Primoltakin akku loppu. Maanantaina aamupäivällä palasimme Turkuun ja normaaliarkeen. Tiistaina oli aivan kaamea keli koko päivän, kun vettä satoi taukoamatta. Minulla on kyllä vettäpitävät vaatteet, mutta sadekelillä Primoa saa vetää perässä lenkillä ja se riiputtaa päätänsä luoden minuun syyttäviä katseita. Onneksi tänään sai herätä auringonpaisteeseen, ja kävimme iltapäivällä Primon kanssa koirapuistossakin koirakavereita moikkaamassa (paikalla oli mm. sekarotuinen Topi, jonka kanssa Primolla on lähes veljelliset välit).

Se onkin jäänyt kertomatta, että syyskuun alkupuolella olimme Primon kanssa ATT:n agilityn alkeiskurssin pääsykokeessa. Koe muodostui 3 osiosta, joista suoritimme ensin hyppyesteen, sitten toko-osion ja lopuksi putken. Asteikolla 1-5 olimme saaneet hypyltä vain 3 pistettä, koska Primo ei hypännytkään heittäessäni lelun esteen toiselle puolelle, vaan seisoi paikoillaan ja pällisteli lähistöllä seisovia koirakoita. Toko-osio meni 10 m:n välimatkan paikallaoloineen ja luoksetuloineen mielestäni aivan loistavasti, ja saimme sekä tokosta että putkiosuudelta täydet pisteet. Varsinaisten esteiden tai tottelevaisuustehtävien suorittamisen lisäksi testissä katsottiin mm. kontaktia, ohjaajan kykyä vastaanottaa ohjeita ja koiran luoksepäästävyyttä. Primo nuoli jokaisessa osiossa tuomarin naaman, että varmaan se luoksepäästävyys ainakin sujui hyvin...

Koska pyrkijöitä oli niin paljon ja kouluttajien mukaan taso oli korkeampi kuin koskaan, emme päässeet nyt syksyllä alkavalle kurssille. Minusta meille kävi itse asiassa vielä paremmin, sillä pääsimme suoraan, ilman uutta pääsykoetta, tammikuussa alkavalle kurssille! Saamme siis tämän syksyn rauhassa vielä hioa perustottelevaisuutta ja ehkä jopa kasvaa vähän yli mörkökaudestakin. Kuulin, että myös muita on valittu suoraan tammikuun kurssille tämän pääsykokeen perusteella. Nyt siis odottelemme agilityn suhteen rauhallisina sinne tammikuuhun, ja jatkamme toistaiseksi tokoilun parissa.

 

Ja loppuun taas kuvia, tällä kertaa syyspäiviltä 17.-19.9.2010.

Primo agiliitelee. Kuvan ottanut Suvi Tyynismaa.

 

Sisko ja sen veli. Cirtap's Unique Isla van Unika-K ja ja Cirtap's Unique Peter van Unika-K.

 

Estaika's Deliverance eli Miko odottelee maltillisesti omaa agilityvuoroaan.

 

Viiden kuukauden ikäinen Sisi suorittaa maapuomeja reilulla ilmavaralla.

 

Primon serkkupoika Leevi (Oorbellen Joaquin).

 

Oakmeadow Simply Perfect eli Tuffe ottaa rennosti ennen omaa agilityvuoroaan.