Aloitimme treenailun varovasti ensin Kelpokoiralla ja viime viikosta lähtien myös ATT:llä. Sairasloman aikana kotona tehty kontaktiharjoittelu on näkynyt parempina puomisuorituksina, vaikka en sitä treeneissä kokonaisena kovin mielellään vielä teekään pohjatyön ollessa kesken. Koutsit ovat onneksi olleet ymmärtäväisiä ja tehtiin ATT:llä pienimuotoinen toimintasuunnitelma keppien ja puomin treenaamiselle.

Vuoden ekat treenit Kelpokoiralla Tuulia Liuhdon opetuksessa eivät todellakaan sujuneet mairittelevasti. Minusta tuntui, kuin olisin unohtanut sekä ohjauskuviot että radanlukutaidon totaalisesti, noin niin kuin alkajaisiksi. Primo ei olisi malttanut pitkän tauon jälkeen pysyä lähdöissä ollenkaan ja minä taas en osannut liikkua. Esteelle nro 6 pääsimme vielä suht mallikkaasti, mutta sen jälkeen alkoivat ne todelliset vaikeudet. Ratapiirros oli seuraavanlainen:

Seuraavissakaan Kelpokoiran treeneissä ei vielä tullut mitään maagisia onnistumisia, mutta treeneistä jäi ensimmäisiä parempi mieli. Hillitsin hermoni paremmin, pakotin itseni rauhoittumaan ja keskittymään, ja huomasin itse eron jo rataantutustumisessa. Rata ei missään nimessä ollut meille helppo, ja ensimmäisellä yrittämällä homma kariutui jo kolmosesteellä Primon valitessa puomin. Jotain onnistuin sähläämään 6-putkeen ohjatessa, mutta 7-8 ja 12-13 -ohjaukset sujuivat mielestäni melko hyvin, kun vain keskittyi tekemiseen eikä luonut itselleen turhaa kiirettä. Silloin ei tullut niitä tarpeettomia peruutusaskeleitakaan.

Kepeissä oli kaikki ohjurit, kun ei oltu niitä tehty pariin kuukauteen ollenkaan. Ohjasin huonosti ja Primo veti muutaman kerran iloisesti ohi, "mitkä kepit? missä?!" Nekin saatiin onnistumaan kyllä. Olisi pitänyt heti aluksi ottaa kertaalleen pelkät kepit, mutta kun ei taas voinut kaikkea hoksata... :)

ATT:llä ekoissa treeneissä tehtiin 19 esteen rataa osissa. Oli kiva rata, mutta minulla meni taas pakka sekaisin ja tein ihan tyhmiä ohjausvirheitä. Radalla oli mm. putkijarrutusta ja pimeää putkikulmaa, vauhtisuoraa ja toisaalta tiukkoja käännöksiä, kontakteja ei lainkaan. Uusi koutsi vaikutti oikein mukavalta ja muukin ryhmä kivalta. Osa kisaakin jo, mutta onneksi me ei olla ainoita joilla on jokin este/esteet kesken, ettei tule sellainen olo että hidastetaan vallan muiden tahtia. ;)

Keskiviikkona ATT:llä tehtiin 14-esteen rataa, tällä kertaa myös A, kepit ja puomi radalla. A:lla Primo jäi odottamaan namia alastulolle - hyvä että pysyy hyvin kontaktilla, mutta pitää ottaa taas treeniin esteiden lisäämistä A:n jälkeen + sitten vasta palkka. Ollaan niin tehty toki ennenkin, mutta kovin helposti sitä sortuu palkkaamaan aina siinä alastulolla jos kesken radan palkkaa.

Torstaina treenattiin vuorostaan Kelpokoiralla. Alkusekoilun jälkeen (miten voi iskeä black out jo 2. esteellä?!) jaakotus onnistui ja ehdin hyvin ohjaamaan 4. hypyn kuvasta katsottuna oikealta eli keinun puoleiselta sivulta. Muurin merkkaus onnistui 2. yrittämällä ja kuten sanottua, puomi onnistui kivasti, alastulot joka toistolla aina edellistä paremmin. 7. hypyn jaakotus ok, mutta sitten.... saksalainen 10. esteellä koitui lähes ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi.

Aluksi Primo yritti kiertää koko esteen (en kääntynyt tarpeeksi ohjaamaan vastakkaisella kädellä). Sitten kun kroppa alkoi kääntyä, en osannutkaan enää liikkua tai ajoitus oli väärä... Päästiin me lopulta sinne 11. putkeenkin, mutta oli se vaikeaa. Vähän liiankin vaikeaa, eikä ollut kyse huonosta opetuksesta. Kartturilla ei vain kapasiteetti enää riittänyt. Olin kyllä fyysisestikin aika loppu noiden treenien jälkeen, tässä vaiheessa toipumista nuo kahden peräkkäisen päivän treenit taitavat olla vielä jaksamisen ylärajoilla. Ihan hyvä, että nyt tulee kuukauden tauko Kelpokoiran treeneihin, joten on vain yksi treenipäivä viikossa.

Agilityn lisäksi ollaan vähitellen pidennetty lenkkejä tai kiristetty lenkkeilyvauhtia, lepopäiviä unohtamatta. Ehdin ottaa Primosta viime viikonloppuna muutaman (ylivalottuneen) lumikuvan ennen kuin lämpötila kohosi nollan tuntumaan. Tämän viikonlopun vesisateet ovat viimeistään pitäneet huolen siitä, että lumihanget ja lenkin jälkeinen puhdas koira ovat enää vain etäinen muisto. Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin ostamaan Primolle kevyen sadetakin. Näyttäisi siltä, että Primo ei vihaa sitä ihan yhtä paljoa kuin paksua talvitakkia, joten ajattelin että sitä voisi käyttää pakkasillakin, kai sekin vähän lämmittää. Samanlaisia iloisia hännänheilutuksia kuin BOT-loimi ei sadetakki kuitenkaan saa.